Hyppää pääsisältöön

Tilitoimiston asiakkaille kätevät työkalut, joilla samalla helpotetaan myös tilitoimiston arkea

"Asiakkaat ottavat tällaisen mahdollisuuden ilolla vastaan!"

Taina Hannula on tilitoimistoyrittäjä, jolla on vuosikymmenten kokemus taloushallintopalveluiden tuottamisesta. Tilitoimiston asiakkaiden ei tarvitse osata käyttää mitään kirjanpitojärjestelmää, vaan sen puolen hoitaa tilitoimisto. Taina kertoo, että vuosien kuluessa markkinoille on tullut iso määrä mitä erilaisempia järjestelmiä, joilla tilitoimiston asiakkaat voivat hoitaa esimerkiksi myyntilaskujen tekemisen tai kuittien dokumentoinnin – ja toki monet vielä toimittavat niitä postitsekin.

”Tällaiset pienten yritysten sovellukset, ja kännykköjen toiminnallisuudet myöskin, ovat kehittyneet hurjasti viime vuosina. Itse suosittelen asiakkailleni laskujen tekemiseen Isoltaa ja kuittien lähettämiseen eTaskua. Asiakkaat ottavat tällaisen mahdollisuuden ilolla vastaan!"

”On ihan selvä juttu, että kun asiakkaat käyttävät tällaisia sovelluksia, on siitä paljon etua tilitoimistoni näkökulmasta. Mitä enemmän on eTaskua käyttäviä asiakkaita, sitä vähemmän kuormitusta minulle. eTasku on kaikista helpoin, ja minulle vaivattomin tapa ja lisäksi vielä hyvin edullinen hyötyihin nähden. Samoin Isoltaa suosittelen asiakkailleni mielelläni. Se on edullinen ja asiakas pystyy lähettämään sillä helposti myyntilaskut – tai minä voin tehdä laskut asiakkaan puolesta, sovelluksen käyttö on todella ”piece of cake” kelle vaan.”

Taina Hannula, Tilitoimisto Taina Hannula Oy

Tilitoimisto Taina Hannula Oy

Financial Flow hyödyttää sekä tilitoimistoa että sen asiakkaita. Financial Flow -kokonaisratkaisu räätälöidään tilitoimiston asiakaskuntaan sopivaksi. Tässä asiakasesimerkissä tilitoimiston asiakkailla on käytössään ratkaisumme laskujen tekemiseen ja kuittien lähettämiseen.

Share