Hyppää pääsisältöön
people in a meeting with a presenter

Johtaja: johda tulevaisuuden työyhteisöä – muista myös ottaa tukea johtajuuteen

Kun hybridityö on tullut jäädäkseen, on johtajan turha haikailla entiseen. Maailma muuttuu, mutta ihmisyyden lainalaisuudet eivät. Usein suurin teko on olla läsnä – ja uskaltaa myöntää, että itsekin tarvitsee tukea.

Johtajan on pysyttävä mukana jatkuvien muutosten myllerryksessä ja kyettävä johtamaan tiimiään oikeaan suuntaan, ei vain sopeuttaa. Kun hybridityö on monella työpaikalla uusi normaali, on turha haikailla kaikkia ihmisiä aina työpaikalle. Mielestäni on aika siirtyä eteenpäin ja uskaltaa johtaa tulevaisuuden työyhteisöä.

Esihenkilö on ihmisiä varten – etänäkin

Minkälainen johtaja pärjää monimutkaistuneen toimintaympäristön kasvavalla vaatimuskentällä? Oman ohjenuorani johtamiseen opin jo opiskeluaikoinani. Silloin painotettiin, että johtajan ja esihenkilön tärkein tehtävä on auttaa tiimiänsä onnistumaan. Se pätee yhä, hybridityön ajassakin.

Tämän päivän johtaminen on kovan tason moniottelua. Jatkuvien muutosten myllerryksessä tarvitaan räjähtävää nopeutta satasen juoksulle ja kestävyyttä maratonille. On osattava johtaa asioita ja ymmärrettävä ihmisiä. Tunnistettava uuden teknologian mahdollisuudet ja valjastettava ihmisyyden potentiaali voimavaraksi entistä tehokkaammin, oltava aidosti läsnä ja kohdattava.

Kiihtyvän muutostahdin lisäksi myös ihminen muuttuu etsiessään merkityksellistä työtä – ja usein etänä. Esihenkilönä joutuu miettimään uusia tapoja luoda juuri merkityksellisyyttä, yhteisiä tavoitteita, toimintatapoja ja yhteenkuuluvuutta sekä käyttää oikein velvollisuuttaan ja oikeuttaan johtaa. En usko pakkoon. Uskon tarinaan; kun tiimillä on innostava yhteinen päämäärä ja syy olla tiimi saadaan kaikki jäsenet aitoon hybridityöhön. Pahin virhe on unohtaa tiimiläinen kotiin.

Woman standing smiling

Itseohjautuvuus ei synny automaattisesti

Hybridityötä tekevät tiimit eivät ole automatisoitavissa olevia koneita, jotka toimivat kuin itsestään. Itseohjautuvuus luodaan arjessa eri tavoin läsnä olevalla johtajuudella, joka luo raamit tekemiselle, vahvistaa tiimin sisäistä johtajuutta ja varmistaa riittävän osaamisen. Osaaminen johtaa innostumiseen ja onnistumiseen, jonka seurauksena asiakaskokemukset paranevat ja liiketoiminta kasvaa.

Keskeistä johtamisen perustehtävän toteuttamisen kannalta on löytää tasapaino suunnan näyttämisen ja tilan antamisen välillä. Suuntaa näyttääkseen on osattava asiansa ja uskallettava seistä näkemystensä takana. Tilan antamiseen puolestaan tarvitaan erilaisuuden ymmärtämistä ja luottamusta. 

Onnistuakseen esihenkilön on tunnettava itsensä, uskottava omaan tekemiseensä ja muistettava vanhat viisaudet. Ne pitävät pintansa, vaikka maailma muuttuu.

Hybridityö vaatii selkeyttä ja virettä

Hybridityön monimutkainen toimintaympäristö vaatii yhteisiä pelisääntöjä ja selkeitä toimintaperiaatteita. Selkeys on suunnan näyttämisen peruskallio, joka luo edellytykset hyvälle tekemisen vireelle. Selkeys rakentaa luottamusta ja vähentää energiaa syövää epävarmuutta, jolloin jää tilaa innostua ja onnistua. Selkeys tarkoittaa myös selkeitä työkaluja ja aikatauluja.

Johtajan ei tarvitse olla hybridityössä koko ajan saavutettavissa – kuten ei aiemminkaan – kunhan pelisäännöt ovat selvät. Oman ajankäytön rytmittämisen ja itsensä johtamisen apuna käytämme Accountorilla johtajan vuosikelloa. Tämä auttaa olemaan aidosti läsnä ihmiselle kohtaamisissa niin ’livenä’ kuin etänä ja toisaalta keskittymään myös asioihin. Kun on selkeys siitä, miten työtä tehdään, tuetaan, ohjataan, seurataan ja johdetaan, työyhteisössä on turvallista kasvaa ja kehittyä.

Hybridityön lisäksi suurimmat muutokset verrattuna aikaisempaan ovat kiihtyvä muutostahti, ympärillämme oleva epävarmuus, entistä monimuotoisempi digitalisoituminen sekä työn tekemisen uudistuvat muodot. Esihenkilönä on oleellista ymmärtää, miten valjastaa uudet asiat mahdollisuuksiksi. Kun omaa vahvat juuret ja tunnistaa muutostarpeet, pystyy luomaan uuttaa ihmisten kanssa.

Uskalla ottaa tukea johtajuuteen

Tämän päivän vaatimusten ristitulessa moni johtaja kokee itsensä yksinäiseksi.  Me johtajat tarvitsemme tukea siinä missä kuka tahansa muukin.

Jakamalla johtajuutta tiimin sisällä ja hyödyntämällä HR-, talous-, ja lakiosaajien kullanarvoista ammattiosaamista johtaja voi keventää taakkaansa. Asioiden jakaminen auttaa jaksamaan ja jättää tilaa johtamisen perustehtävälle, eli ihmisten menestymisen edistämiselle.  HR- ja talousosaajat ovat hyviä sparrauskavereita myös uusien, dataan perustuvien johtamisen työkalujen omaksumisessa. Ne ovat lisääntyneet valtavasti viime vuosien aikana, ja oikein käytettynä helpottavat huomattavasti kiireistä arkea.

”Johtajan on uskallettava myöntää, että johtajuus vaatii ikuista oppimista asioista ja ihmisistä.”

Meillä accountorilaisilla on paljon kokemusta esihenkilöiden tukemisesta. Me autamme rekrytoinneissa, kehittämällä talouden ja henkilöstötyön toimintoja sekä tukemalla arjen talous- ja henkilöstötyössä osana yritysten omaa organisaatioita.

Johtajuus on matka, jossa ei koskaan tulla maaliin. Johtajan on uskallettava myöntää, että se vaatii ikuista oppimista asioista ja ihmisistä. Viimeisimpänä olen itse opetellut avaamaan silmiäni kokemusteni ja henkilöhistoriani muokkaamille uskomuksilleni ja toimintatavoilleni neurotieteiden valossa kaikille accountorilaisille tarjottavassa Include-koulutuksessa.

Uuden oppimisen ja jatkuvan kehittymisen keskellä pidän jalkani maassa muistuttamalla itseäni kolmesta perusteesistäni, jotka haluan jakaa myös sinulle. Ne menevät näin:

  1. Luo selkeyttä ja virettä.
  2. Tunne itsesi, osaa asiasi ja ohjaa ihmisiä sisäiseen johtajuuteen.
  3. Ole aidosti läsnä, osoita välittämistä ja luottamusta.

Kehitytään yhdessä vanhoja viisauksia vaalien!

Asiantuntijamme

Share