Joku tyyppi töissä vai kokonainen ihminen?

Minulla on ollut ainutlaatuinen mahdollisuus pohtia omaa työtäni ja työntekotapojani viime aikoina. Olen pystynyt joustavasti kokeilemaan erilaisia vaihtoehtoja työn tekemiseen, ja uskon että tämä ajanjakso tulee nousemaan arvoon arvaamattomaan, kun kiireet alkavat painaa päälle. Kun työelämän ulkopuolinen elämä on normaalia kuormittavampaa, on mukavaa että joskus se työkin joustaa – eikä aina työntekijä.

Olen ilahtunut huomatessani, että moneen työelämää ja johtajuutta käsittelevään keskusteluun on hiipinyt mukaan se tosiasia, että ihminen on kokonaisuus. Emme ole töissä joku tyyppi ja toinen tyyppi sitten työn ulkopuolella. Emme käytä eri energiavarantoa töissä kuin kotona. Monesti jos töissä menee heikommin, tapahtuu niin myös kotona ja toisinpäin. Usein kuulee tuhahduksia ja lausahduksia siitä, miten henkilöstö joustaa ruuhkahuipuissa mutta entäs toisinpäin? Kun ruuhkahuippu osuukin kotiin?

Minulla kävi tuuri. Palasin äitiyslomaltani uuden työnantajan palvelukseen. Reilun parin kuukauden työssäolon jälkeen perheen syksyn ruuhka huipentui, onneksi työnantaja pystyi joustamaan. Moni tuttavani piti minua hulluna, kun vaihdoin työnantajaa, vaikka minulla on pienet lapset. Toiset kyselivät, miksi ylipäätään kiirehdin töihin, kun voisin jäädä kotiinkin. Saan työstäni niin paljon energiaa, että olen parempi ihminen, vaimo ja äiti, kun saan välillä tehdä muutakin kuin vaihtaa vaippoja ja pestä pyykkiä. Olen tyytyväinen ja onnellinen omasta tilanteestani.

Joustoa ruuhkahuippuihin

Miten tämä on onnistunut?

Olen itse toiminut sillä periaatteella, että kun hommat hoituvat, niitä voi tehdä joustavasti. Oma päiväni alkaa usein sähköpostien lukemisella ja niihin vastailulla bussissa matkalla työpaikalle. Samoin päivä usein päättyy vielä sähköpostien tarkistamisella ja kalenteriin vilkaisulla illalla ennen hammaspesua. Teen töitä joustavasti tarpeen vaatiessa myös illalla, kun pojat ovat menneet nukkumaan. Silloin on yleensä hyvää aikaa laittaa paperille asioita, jota on kypsytellyt mielessään päivän mittaan. Toisaalta kello viiden ja kahdeksan välillä olen sata prosenttisesti äiti – mikään ei irrota ajatuksia niin tehokkaasti työnteosta kun yksi- ja kolmivuotiaat pojat.

Olennaisinta mielestäni on, että henkilöstö uskaltaa ottaa esiin oman elämäntilanteensa työnantajan kanssa. Kun asioista puhutaan avoimesti ja sovitaan pelisäännöt, vältetään väärinymmärrykset ja epäilyt puolin ja toisin. Kaikkea ei tietenkään voi aina toteuttaa. Jo se, ettei tarvitse pelätä ja stressata sitä, ettei töissä pysty antamaan täyttä panostaan jonain lyhyenä ajankohtana, helpottaa ja ennaltaehkäisee sairaslomia ja uupumista. Ja kun myrskystä selviää, on entistä enemmän intoa täynnä satsaamaan taas täysillä uusiin haasteisiin.