Hyppää pääsisältöön
Olet täällä:
Business man working
Blogi

Onko työvuorosuunnittelijalla mahdollisuus onnistua?

Työvuorosuunnittelijan tehtävä on epäkiitollinen: epäonnistuminen huomataan, onnistumista ei.

Työvuorosuunnittelijan on tunnettava alansa työehtosopimus sekä lakipykälät, joissa määrätään muun muassa riittävästä viikkolevosta ja työvuorojen väliin jäävästä ajasta. Lakia on noudatettava tinkimättä.

”Vaikka ihmisiltä edellytetään tietämystä, hyvä työvuorosuunnitteluohjelmisto ohjaa käyttäjäänsä toimimaan oikein. Älykäs ratkaisu varoittaa, jos vaatimukset eivät täyty. Näin työvuorosuunnittelun peruspilarit tulee huomioitua ilman turhaa ponnistelua”, työaikaratkaisujen asiakkuusjohtaja Liisa O'Carroll kertoo.

Oikeat olosuhteet ja työvälineet

Työvuorosuunnittelija tarvitsee työrauhaa ja asianmukaiset olosuhteet. Vuoroja suunnitellaan usein muun työn ohessa. Suunnittelu olisi nähtävänä todellisena työtehtävänä, johon suunnittelijalla pitäisi olla aikaa.

Kaikilla työpaikoilla ei ole kunnollista toimistotilaa, jossa suunnittelutyöhön voisi keskittyä. Verkon kautta käytettävät työvälineet mahdollistavat vuorojen laatimisen missä ja milloin vain, tarvittessa myös etätyönä. Hektisessä työssä vuorolistoja laaditaan tyypillisesti palasissa.

”On tärkeää, että suunnittelun voi jättää kesken ja sitä voi jatkaa joustavasti sopivalla hetkellä, mistä käsin tahansa. On myös hyvä, että keskeneräistä listaa ei ole pakko paljastaa työntekijöille, ennen kuin se on valmis julkaistavaksi. Näin vältytään monilta väärinkäsityksiltä”, O’Carroll muistuttaa.

Epäkiitollinen tehtävä vaikuttaa tulokseen

Työolosuhteista ja työvuoroista puhutaan paljon mutta harvoin työvuorosuunnittelijan näkökulmasta. Työvuorosuunnittelu on vaativa ja monesti epäkiitollinen tehtävä. ”Työvuorosuunnittelijan työ huomataan ja se saa suuret mittasuhteet vasta silloin, kun suunnittelussa on epäonnistuttu”, O’Carroll pahoittelee.

Organisaatiossa kannattaa pysähtyä pohtimaan ja keskustelemaan työvuorosuunnittelusta. Onko onnistuttu hyvin vai huonosti? Onko suunnittelijalla riittävästi tietoa vaatimuksista? Ovatko olosuhteet ja työvälineet kunnossa? Onko onnistumiseen annettu mahdollisuuksia?

Onnistunut työvuorosuunnittelu parantaa työilmapiiriä, lisää työmotivaatiota ja parantaa lopulta yrityksen kokonaistulosta. Epäonnistuneen suunnittelun vaikutukset ovat päinvastaisia.

”Työvurosuunnitteluohjelmiston hankinta nähdään usein ensisijaisesti kuluna, vaikka faktat osoittavat, että työvälineisiin panostaminen on taloudellisesti kannattavaa”, O’Carroll korostaa.

Mistä apua?

TyövuoroVelhon avulla varmistat, että työvuorosuunnittelijalle annetaan mahdollisuus onnistua vaativassa ja tärkeässä tehtävässä. Lue lisää osoitteesta www.tyovuorovelho.com

Kysy lisää

Share