Hyppää pääsisältöön
Arton auton kanssa yhteisellä matkalla

Arton Auto – 30 vuotta autokauppaa ja talousyhteistyötä

Yhteisellä matkalla

Arton Auto ja Accountor viettävät vuonna 2019 kumppanuutensa helmihääpäivää. Yritykset ovat pitäneet yhtä kirjanpidon merkeissä niin talouden ylä- kuin alamäissä vuodesta 1989 lähtien. Eli koko Arton Auton toiminnan ajan.

Arto Ulviselle oli alusta asti selvää, että suutari pysyköön lestissään. Hän keskittyy autokauppaan ja kirjanpidon saavat hoitaa sen alan ammattilaiset. Taloushallinnon kumppaniksi valikoitui Pretax, nykyiseltä nimeltään Accountor.

Autoalalla nousut ja laskut on totuttu näkemään ensimmäisenä. Arton Auton aloitusvuosi ajoittui pitkän nousukauden huipulle. Autokauppa kävi kuumana. Uusia autoja rekisteröitiin Suomessa enemmän kuin koskaan ennen sitä – tai sen jälkeen. Nousuhuumaa seurasi usean vuoden raju alamäki, 1990-luvun alun lama.

Vaikka talouden pyörät sutivat, Arton Auton matka jatkui. Vuoteen 2002 saakka Pohjanmaan Tervajoella toimiva yritys myi vain käytettyjä autoja. Vuonna 2002 myyntiin otettiin ensimmäinen oma uusi merkki, Hyundai.

Tulevaisuus on täyssähköautojen

Tänä päivänä Arton Auto myy kuutta uutta automerkkiä vaihtoautojen lisäksi. Liikevaihto on ”jonkin matkaa toistakymmentä miljoonaa”. Uusia autoja myynnistä on 40 %. Liikevaihtoa uusien autojen kauppa tuo toki enemmän, Arto Ulvinen kertoo.

”Vielä muutama vuosi sitten uuden auton ostajan keski-ikä oli yli 60 vuotta, mutta nyt näyttäisi, että uusi ikäluokka on tulossa, joten keski-ikä tippuu”, Arto Ulvinen kertoo.

Vaikka sähköstä puhutaan julkisuudessa paljon, pelkällä polttomoottorilla myytävien autojen osuus on myynnistä yhä reilut 90 %.

”Tulevaisuus on kuitenkin täyssähköautojen, kunhan niiden saatavuus ja ajosäde kasvavat”, Arto Ulvinen vakuuttaa.

Nyt Arton Auto työllistää myynnissä, jälkimarkkinoinnissa ja huollossa kaikkiaan parikymmentä henkeä. Yrityksen taloushallinto ja palkanlaskenta hoidetaan 50 kilometrin päässä Seinäjoella Accountorin konttorilla.

Accountorilla tunnetaan Arton Auton asiat jo 30 vuoden takaa

Yhteistyöstä Accountorin kanssa Arto Ulvisella on vain hyvää sanottavaa, vaikka 30 vuoden aikana oma yhteyshenkilökin on vaihtunut ihan luontaisista syistä.

”Iso ja luotettava tilitoimisto on etu. Meillä on Accountorilla oma henkilö, joka tuntee meidän asiat ja ymmärtää liiketoimintaamme. Asiat hoituvat oikein ja ajallaan.”

Taloushallinnon sähköistämisessä Arton Auto on samassa vaiheessa kuin sähköautot autokaupassa: väistämätön siirtyminen täyssähköiseen on vielä edessä. Toistaiseksi Arton Auton ja Accountorin välillä kulkevat vielä paperilaskut ja -tositteet.

”Asia on viritysasteella. Mutta kun vaihdetaan sähköiseen, niin vaihdetaan sitten kaikki kerralla”, Arto Ulvinen toteaa.

Mutta suositteleeko Arto Ulvinen yrittäjyyttä muille?

”Tottakai yrittäjyys kannattaa. Siinä ei vain saa tuijotella liikaa kelloa.”

Autokauppa on Arto Ulvisen mukaan palvelulaji. Ja hyvän palvelu merkki ovat kanta-asiakkaat. Arton Autossa käy autokaupoilla yhä ihmisiä, joille Arto Ulvinen myi auton jo ensimmäisenä toimintavuotenaan 30 vuotta sitten.

Yritysesittely:

Arton Auto Oy on 1989 perustettu, Etelä-Pohjanmaalla sijaitseva autoliike, jossa saman katon alla korkean laadun autohuolto ja merkkikorjaamo. Vaihtoautojen lisäksi yritys myy myös uudet autot sekä vaihtuvan valikoiman vähän ajettuja esittelyautoja.

Tags
Accounting
Taloushallinto
Kirjanpitopalvelut

Share