Hyppää pääsisältöön
Senni Konttinen, Accountor

Senni Konttinen, palkka-asiantuntija, Accountor Suomi

Olen Senni Konttinen, 40-vuotias palkanlaskija. Asun perheeni kanssa Porissa. Koulutukseltani olen tradenomi ja valmistuin Satakunnan Ammattikorkeakoulusta keväällä 2001.

Harrastan työmatkapyöräilyä, perheen kanssa mökkeilyä, koirien kanssa lenkkeilyä (meillä on 2 söpöä villakoiraa :) ) sekä ryhmäliikuntatunteja, ehdottomana suosikkituntina zumba. 
 

Kaverin vinkistä Accountorille töihin

Tulin Accountorille töihin syksyllä 2015. Minua kiinnosti työskennellä nimenomaan isossa tilitoimistossa, missä on mahdollisuuksia työskennellä erilaisissa tehtävissä ja kehittyä uralla. Eräs vanha työkaverini työskenteli Accountorilla palkanlaskijana ja kehui työpaikkaa mukavaksi. Niinpä laitoin avoimen työhakemuksen Accountorille ja pääsin töihin palkanlaskijaksi. 
 

Ennen Accountoria olin pari vuotta pienemmässä tilitoimistossa kirjanpitäjänä/palkanlaskijana ja sitä ennen työskentelin pitkään kaupan alalla osastopäällikkönä. 

Ennen tilitoimistomaailmaan siirtymistä päivitin kirjanpidon ja palkanlaskennan osaamista töiden ohessa käytävällä Aikuiskoulutuskeskuksen vuoden mittaisella kirjanpidon- ja palkanlaskennan koulutuksella.

Palkanlaskijan työpäivä

Toimin palkanlaskijana Accountorilla Porin palkka-yksikössä. Porin yksikkö on erikoistunut palkkojen suurasiakkuuksiin eli palkka-asiakkaamme ovat melko suuria. Tyypillinen työpäivä sisältää palkanlaskentaa, asiakkaiden palkkoihin liittyvien asioiden hoitoa ja yhteydenpitoa asiakkaiden kanssa sekä yhteistyötä työkavereiden kanssa.

Pidän valtavasti Accountorilla työskentelystä. Meillä on todella hyvä palkkatiimi Porissa! Kaikki auttavat tarvittaessa muita, aina saa apuja, eikä koskaan jää yksin asioiden kanssa, Porin palkkatiimillä on hyvä huumori ja työskentely on hauskaa. Ikävät ja tylsätkin asiat tuntuvat helpommilta, kun meininki on hyvä ja mennään positiivisella asenteella. Kaikki puhaltavat yhteen hiileen ja tekevät omat työnsä ja enemmänkin. Kaikki ovat tunnollisia, työt tulevat aina hoidettua kuten pitääkin, meihin voi luottaa. Esimiehet ovat osa tiimiä ja ovat aina meidän puolella ja tukena.

Urapolku Accountorilla

Aloitin urani laskemalla pienempien asiakkaiden palkkoja ja ajan myötä pienemmät asiakkaat ovat vaihtuneet suuremmiksi asiakkaiksi. Myös palkkajärjestelmä, jolla palkkoja olen laskenut, on muuttunut. Aloitin laskemaan palkkoja Personec W palkkaohjelmalla ja nykyään lasken palkkoja Mepcolla.

Suoritin juuri palkkahallinnon PHT-tutkinnon vuoden kestävällä koulutuksella työn ohessa. Tutkinnon suorittamisen jälkeen palkanlaskijan nimikkeen lisäksi on oikeus käyttää nimikettä palkka-asiantuntija, PHT.

Näen, että Accountorilla on mahdollista edetä ja suuntautua omien kiinnostusten mukaan mihin vain. Itse haluan kehittyä palkanlaskennassa tuoreena palkka-asiantuntijana. Jatkossa olisi mahdollisesti kiva perehdyttää ja kouluttaa uusia palkanlaskijoita.

Accountorin vahvuuksia ovat työntekijät ja laaja osaamisen taso. Accountor on suuri yritys, josta löytyy tietämystä joka osa-alueelta. Ja suuressa yrityksessä on mahdollista itse kehittyä juuri sille alueelle mikä itseä kiinnostaa. Accountorilla on toimistoja ympäri Suomea, joten paikkakunnan vaihtaminenkin onnistuu. Myös liukuva työaika on mielestäni suuri etu sekä mahdollisuus etätöihin.

Palkkahallinnon tulevaisuus

Uskon, että palkkahallinto automatisoituu/sähköistyy tulevaisuudessa hurjalla vauhdilla. Se ei kuitenkaan mitenkään tarkoita, että palkanlaskijoilta loppuisi työt, työ vaan muuttaa muotoaan. Palkkojen manuaalisesta tallennustyöstä siirrytään enemmän asiantuntijatyöhön. Palkanlaskijoiden työnkuva tulee laajenemaan vielä entisestään.

Palkanlaskenta on mielenkiintoista, töitä tehdään tiimeissä ja työ on monipuolista ja vaihtelevaa. Koko ajan tulee uusia asioita opittavaksi.

Accountorilla palkanlaskenta ei ole mitään yksin puurtamista toimiston nurkassa unohdettuna pölyisten mappien seassa. Accountorilla työskennellään nykyaikaisissa toimitiloissa, nykyaikaisilla välineillä ja ohjelmilla. Työ vaatii sosiaalisuutta ja yhteistyökykyä. Palkkoja lasketaan tiimeissä ja pareittain, asiakkaisiin ollaan yhteydessä säännöllisesti palavereissa, skypeissä, sähköpostitse ja puhelimitse. Työ vaatii itsenäistä ja reipasta otetta sekä vastuullisuutta.

Share