Hyppää pääsisältöön
Uutiset
junior informatie analist

Accountor kehittämässä taloushallintoalan digitalisaation apuvälineitä

Accountor rakensi yhdessä Taloushallintoliiton, KPMG:n ja Aalto-yliopiston kanssa koko tilitoimistoalaa hyödyttävän mittariston, jonka avulla tilitoimistot pystyvät nopeasti vertailemaan kirjanpito-ohjelmien automaatioastetta. Vertailu helpottaa valitsemaan tarpeeseen sopivimman ohjelmiston.

Tilitoimistoilla on yhä enemmän niin yhteiskunnan määräyksiä kuin asiakkaiden vaatimuksia toimia digitaalisesti ja tehokkaasti. Kun alalla on useita kirjanpito-ohjelmistoja, tilitoimiston on usein vaikeaa valita juuri oikea ohjelmisto, joka kohtaa määräyksien ja vaatimusten kanssa. 

Nyt kehitetyn automaatioastemittariston avulla tilitoimisto voi helposti ja nopeasti saada selville kirjanpito-ohjelmistojen vahvuuksia ja heikkouksia. Mittaristo vertailee niin toiminnallisuuksia ja niiden automaatioastetta kuin käytettävyyttäkin.

”Taloushallinnon ohjelmistojen käyttökelpoisuutta vertailevalle mittaristolle on ollut selkeä tarve. Esimerkiksi ohjelmistoa hankkiessaan tilitoimisto voi käyttää mittaristoa oman arviointinsa ja objektiivisen päätöksenteon tukena”, kertoo Taloushallintoliiton johtava asiantuntija Janne Fredman.

Mittariston kehitystyöhön osallistui sekä tilitoimistoja että ohjelmistokehittäjiä. Siinä otettiin huomioon niin taloushallinnon automaation nykytila kuin tulevaisuuden mahdollisuudetkin.

”Kun tilitoimisto valitsee uutta ohjelmistoa ei riitä, että otetaan huomioon vain nykytarpeet. Kun ominaisuudet on listattu mittaristoon, voi tilitoimisto poimia niistä ne, joista uumoilevat olevan tulevaisuudessa hyötyä juuri heidän toiminnalleen. Uskon, että tämä mittaristo hyödyttää koko tilitoimistoalaa”, sanoo Petri Karjalainen, Accountorin strategiajohtaja.

Automaatioaste-projektin tehtiin osana Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun Räätälöidyt yritysprojektit –konseptin alla. Kaksihenkiseen opiskelijatiimiin kuuluivat laskentatoimen maisteriopiskelijat Aleksi Hyytiä ja Eero Ala-Heikkilä ja sen ohjaajana toimi Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun työelämäprofessori Esko Penttinen.  
 

Share