Hyppää pääsisältöön
Uutiset

Accountor panostaa taloushallinto-ohjelmistoliiketoiminnan kasvuun Ruotsissa

Accountorin taloushallinto-ohjelmistojen liiketoiminnan johtaja Mikko Soirola kertoo, että panostamme ohjelmistojemme osuuden kasvuun Ruotsin markkinoilla. Tällä hetkellä ohjelmistoistamme parhaiten Ruotsissa tunnetaan Procountor taloushallinto-ohjelmisto.

”Meillä on tällä hetkellä kumppaneina noin 50 tilitoimistoa ja noin 500 loppuasiakasta Ruotsissa. Tavoitteemme on kaksinkertaistaa nämä luvut vuoden sisällä ja seuraavana vuonna taas kaksinkertaistaa ne uudelleen. Meillä on korkeat tavoitteet, mutta Ruotsi on myös markkina, jolle panostamme tällä hetkellä eniten”, Soirola sanoo.

man standing and smiling

Koska Fortnoxilla ja Vismalla on vahva asema Ruotsissa tilitoimistoissa, Soirola kertoo näkemyksestämme:

”Kunnioitamme muita toimijoita ja vakiintuminen vie aikaa, mutta minusta tuntuu, että tilitoimistot haluavat myös vaihtoehtoja. Meillä on erittäin hyviä ja nykyaikaisia tuotteita, meillä on laajempi valikoima kuin monilla muilla ja tarjoamme avoimesti testausta pikkuhiljaa. Käyttäjä voi esimerkiksi kokeilla laskutuspalveluamme tai kuittisovellustamme, jotka toimivat myös muiden ratkaisujen kanssa”, sanoo.

 

Voit lukea koko haastattelun ruotsiksi ruotsalaisen taloushallintoalan julkaisun Revisionsvärldenin verkkosivuilla.

 

Share