Hyppää pääsisältöön
Uutiset
blue and yellow heart

Accountor lahjoittaa 50 000 euroa humanitaariseen apuun Ukrainaan

Accountor lahjoittaa 50 000 euroa Ukrainan sodasta kärsivien lasten auttamiseksi UNICEF:n Ukraina-hätäapukeräyksen kautta. UNICEF on toiminut Ukrainan konfliktialueella jo pitkään ja pystyy varmistamaan avun viemisen perille.

”Tämä tilanne on täysin uskomatonta ja onkin vaikea ymmärtää niitä olosuhteita ja sitä kauhua, jossa ukrainalaiset lapset ja perheet ovat tällä hetkellä. Toivon, että voimme yhteisesti auttaa Ukrainan sodasta kärsiviä niillä keinoilla, joita meillä kullakin on. Accountor kantaa tällä lahjoituksella oman kortensa kekoon ja jokainen meistä voi auttaa omalla panoksellaan", sanoo Accountorin toimitusjohtaja Niklas Sonkin.

Accountor tukee Ukrainassa työskenteleviä työntekijöitään ja heidän perheitään suoraan monin keinoin. Tämä avustus helpottaa tukemaan yhä useampia lapsia, jotka kärsivät Ukrainan sodan vaikutuksista.

Sonkin toteaa Ukrainan tilanteen aiheuttavan huolta ja ahdistusta myös meissä sota-alueen ulkopuolella asuvissa. Kriisiuutisten keskellä on tärkeää huolehtia omista läheisistämme ja myös työtovereistamme. Accountor tukee aktiivisesti työntekijöitään kaikissa maaorganisaatioissaan siinä, että kukaan ei jäisi huolensa kanssa yksin.

Share