
Tietoa meistä
Accountor on talous- ja henkilöstöhallinnon ohjelmistoratkaisuihin sekä ulkoistuspalveluihin erikoistunut konserni, jonka palveluksessa on noin 2300 ammattilaista 6 maassa. Yhtiön toiminta-ajatuksena on auttaa asiakkaitaan hyödyntämään modernin teknologian ja digitalisoinnin tarjoamia mahdollisuuksia jokapäiväisessä tekemisessään. Yhtiön pääkonttori on Espoossa. Suomen lisäksi yhtiö toimii Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Hollannissa ja Ukrainassa. Accountor-konsernin liikevaihto vuonna 2021 oli 238 M€.
Olemme olemassa sinua varten
Auttaaksemme yritystäsi ja työntekijöitäsi. Nostaaksemme taakan harteiltasi.
Haluamme olla paikalla kaikille, jotka tunnistavat tarvitsevansa apua. Tarvitset sitten enemmän aikaa, parempia ratkaisuja tai lisää kasvua. Tekemällä sitä, mitä rakastamme, me luomme flow’ta.
Accountorin historiaa


Konsernihallitus ja johtoryhmä
Viimeisen 70 vuoden aikana olemme kasvaneet pienestä ja paikallisesta perheyrityksestä suureksi, menestyneeksi ja kansainväliseksi konserniksi. Tänä päivänä johdoltamme edellytetään huipputason kokemusta maailmanluokan yrityksen rakentamiseksi. Älä epäröi olla yhteydessä meihin, olemme täällä sinua varten!