Hyppää pääsisältöön
Palkkahallinnon ulkoistaminen Apetit referenssi

Palkkahallinnon ulkoistaminen lisää Apetitin arjen ennustettavuutta

Palkkahallinnon ulkoistaminen on vapauttanut Apetitin HR-tiimin resursseja strategiseen työskentelyyn. ”Myös kustannusten ennustettavuus on tärkeä etu, jonka palkkahallinnon ulkoistaminen tuo”, kertoo suomalaisen elintarvikekonsernin henkilöstöasioista vastaava henkilöstöjohtaja Sari Valonen.

Palkkahallinnon ulkoistaminen vähentää henkilöstöriskejä ja vapauttaa aikaa

Palkkahallinnon ulkoistaminen mahdollistaa henkilöstöriskien minimoimisen. ”Ulkoistuksen myötä resursseista huolehtiminen on siirtynyt meiltä Accountorille. Meille päin erilaiset tuuraukset tai lomat eivät juuri näy – mikä on oikein hyvä asia”, Valonen kuvailee yhteistyötä Accountorin kanssa.

Valonen muistuttaa palkanlaskennan olevan aikasidonnaista. ”Palkkahallinto on erittäin kriittinen toiminto, jossa asioita ei siirretä tuonnemmaksi. Asioiden tulee tapahtua silloin kun on sovittu. Ne pitää olla aikataulussa.”

Henkilöstön lomat ja muut hyvin arkiset tilanteet voivat aiheuttaa yllättävän suuria haasteita erityisesti organisaatioissa, joissa palkanmaksun varmistaminen on vain yhden tai kahden henkilön harteilla. Aikasidonnaisuuteen liittyviä henkilöstöriskejä voi pienentää hankkimalla palkanlaskennan palveluna.

Palkkalainsäädännön muutokset otetaan aktiivisesti huomioon

Accountorin asiantuntijat varmistavat, että asiakasyrityksissä otetaan viimeisimmät palkkahallintoon liittyvät lainsäädännön muutokset huomioon.

Valonen kertoo accountorilaisten olevan aktiivisia lainsäädännön muutoksista viestimisessä. ”Accountorin asiantuntijat pitävät meitä ajan tasalla palkkahallintoa koskevista muutoksista. Näin saamme kaikki muutokset huomioitua ja otettua haltuun.”

”Accountorin asiantuntijoilta saamme ajantasaista tietoa esimerkiksi sairauspäiväraha-asioissa”, Apetitin HR-asiantuntija Johanna Poikonen lisää.

Sari Valonen Apetit

Sari Valonen, henkilöstöjohtaja

"Palkkahallinto on erittäin kriittinen toiminto, jossa asioita ei siirretä tuonnemmaksi. Asioiden tulee tapahtua silloin kun on sovittu. Ne pitää olla aikataulussa.”
Johanna Poikkonen Apetit

Johanna Poikonen, HR-asiantuntija

”Onnistumisen hetkiä on ollut matkan varrella paljon. Accountorin asiantuntijoilta saamme ajantasaista tietoa, esimerkiksi sairaspäiväraha-asioissa. On tärkeää, että accountorilaiset ovat erittäin hyvin ajan tasalla erilaisista muutoksista.”

Onnistunut HR-järjestelmävaihdos Personec W:stä Mepcoon

Poikonen toimii HR-yhteyshenkilönä Accountorin suuntaan: ”Yhteistyön toimivuus ja asioiden hoituminen ajallaan ja sovitusti on tärkeä asia.” Onnistuneeksi yhteistyöprojektiksi Poikonen nostaa järjestelmähankkeen, jossa Accountor toteutti palkkajärjestelmän vaihtoprosessin Personec W:stä Mepcoon 2021.

Aikaisemmalla urallaan robotiikka- ja automaatiomaailmassa työskennellyt Valonen antaa kiitosta onnistuneesta järjestelmäprojektista: ”Järjestelmävaihdos tapahtui meidän näkökulmastamme vaivattomasti.”

Nopeaa tukea arjen äkkinäisiin tilanteisiin

Valonen ja Poikonen toteavat saavansa Accountorilta nopeasti tukea arjen erilaisiin tilanteisiin ja arvostavansa Accountorin asiantuntijoiden proaktiivista työskentelyotetta: ”Tässä kaikessa korostuu osaaminen ja ammattitaito. Saamme säännöllisesti ennakoivaa opastusta.”

Palkkahallinnon ulkoistuksen myötä omaa aikaa on vapautunut strategiseen kehitystyöhön. Työn fokus on kokeneille henkilöstöammattilaisille hyvin kirkas: ”HR-toimintamme ponnistaa Apetitin arvopohjasta: menestymme yhdessä, uudistumme rohkeasti, toimimme vastuullisesti.”

Apetit logo Palkkahallinnon ulkoistaminen referenssi

Apetit Oyj

Apetit on suomalainen elintarvikeyhtiö, jolla on vahva integraatio kotimaiseen alkutuotantoon. Yhtiön liikevaihto oli 283,9 Meur vuonna 2021 ja yhtiö työllisti 337 henkilöä.

Haluatko kuulla palkkapalveluistamme tarkemmin?

Pohdinnassa palkkahallinnon ulkoistaminen? Ota yhteyttä!

 
 
Tags
Finland
HR-johtaja
OSFI
Palkka

Share