Hyppää pääsisältöön
Riikku Group

Taloushallinnon kumppani ajan hermolla – Riikku Group arvostaa palveluiden jatkuvuutta ja tiimin asiantuntemusta

Pohjoismaiden markkinoilla toimiva Riikku Group, lasi- ja alumiinirakentamisen konserni, aloitti yhteistyön Accountorin kanssa vuonna 2021. Yrityskaupan myötä entisestä Pohjanmaan Ekonomitoimiston asiakkaasta tuli Accountorin asiakas.

”Näimme tämän yritysoston pelkästään hyvänä asiana – me saimme käyttöömme isomman talon osaamisen ja resurssit”, Riikku Groupin talousjohtaja Jukka Ylinen toteaa.

Ison talon laaja palvelutarjooma varmistaa jatkuvuuden ja spesifin asiantuntemuksen 

Riikku Group on kasvanut vikkelästi alansa johtavaksi projektitoimijaksi – ja kasvu jatkuu edelleen. Vuodesta 2018 Riikku on palvellut asiakkaitaan tytäryhtiön kautta myös Ruotsissa. Parhaillaan konsernin liikevaihto on noin 45 miljoonaa euroa ja yritys työllistää yli 200 rakentamisen ammattilaista.

Accountor toimii tällä hetkellä Riikun ulkoistettuna kumppanina taloushallinnossa, palkanlaskennassa ja kirjanpidossa. Tiivis yhteistyö mahdollistaa tukena olemisen myös akuuteissa tarpeissa, esimerkiksi konsernilaskennassa, jossa asiantuntijoiden tietämystä spesifeiltäkin osa-alueilta on hyödynnetty aktiivisesti.

”Kumppanuus on meille yhdistelmä ison talon tuomia laajoja palveluja ja samalla paikallisuutta, yritystuntemusta ja jatkuvuutta erityisesti palkkahallinnon puolella”, Ylinen kuvailee yhteistyötä.

 

Selkeä näkymä yrityksen talousdataan helpottaa arjessa

Accountorin asiantuntemusta on hyödynnetty myös silloin, kun taloushallinnon ohjelmistoja on ollut syytä päivittää. Taloushallinnon ohjelmistona Riikussa hyödynnetään Netvisoria ja palkanlaskennassa Mepcoa, joka otettiin käyttöön tänä vuonna.

”Accountorin avulla olemme pystyneet päivittämään ohjelmistojamme nykyaikaisiksi. Suunnitelmana on laajentaa yhteistyötä eteenpäin erityisesti HR-työkaluihin ja matkalaskujen käsittelyyn.”

”Ohjelmistot ovat parantaneet mahdollisuuksia porautua dataan itse. Enää meillä ei ole aina tarvetta pyytää erillisiä raportteja tilitoimistolta”, Ylinen kuvailee ohjelmistojen hyötyjä.

Tieto alan uusimmista kehitysaskelista aina saatavilla

Ulkoistetun kumppanin hyödyt näyttäytyvät Riikulle asiantuntemuksena, varmuutena ja tietona siitä, että taloushallintoalan uusimmista kehitysaskelista ollaan aina tarkasti perillä.

”Accountor tuo meille varmuuden siitä, että kirjanpidon ja palkkahallinnon resurssit ovat asiatuntijoita ja selvillä alan viimeisistä kehityksestä. Myös resurssien saanti on turvattu, kun takana on iso talo”, Ylinen kertoo.

Accountorin kirjanpidon ja palkanlaskennan ulkoistettu tiimi työskentelee tiiviissä yhteistyössä Riikun oman henkilöstön kanssa.

”Meidän kokemuksemme on, että Accountorin resurssit ja ihmiset ovat hyvin sitoutuneita – vähän kuin meidän omia työntekijöitä.”

Riikku Group

Riikku Group on suomalainen lasi- ja alumiinirakentamisen ammattilainen. Laadukkaiden tuotteiden, esimerkiksi parvekelasitusten, terassien, ikkunoiden ja ovien, lisäksi Riikku palvelee asiakkaitaan suunnittelu- ja kehitystyössä, asentamisessa ja työnjohdossa.

Kerromme mielellämme lisää palveluistamme, ota yhteyttä!

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä!

 
 
Tags
Finland
Talousjohtaja
OSFI

Share