Hyppää pääsisältöön
Uutiset
man and woman ipad

Accountor vahvistaa asemaansa Pohjoismaiden johtavana taloushallinnon palveluntarjoajana yrityskaupoilla Ruotsissa – West-Pool AB osaksi Accountoria

Accountor on kasvustrategiansa mukaisesti ostanut 1.2.2022 West-Pool AB:n Ruotsista. West-Pool AB on kannattava taloushallinnon palveluihin keskittynyt yritys, joka on kehittynyt vakaasti henkilöstön osaamisen sekä kiinteiden asiakassuhteiden ansiosta. Kaupan myötä Accountor vahvistaa asemaansa Pohjoismaiden johtavana taloushallinnon palveluntarjoajana sekä parantaa palvelukykyään Ruotsissa.

”Olemme jo usean vuoden ajan panostaneet voimakkaasti asiakaslähtöisten palveluprosessiemme kehittämiseen sekä prosessejamme tukevaan moderniin teknologiaan ja automaatioon. Uudella toimintatavallamme tarjoamme edistyneempiä ja laadukkaampia palveluita asiakkaillemme kaikissa maissamme”, sanoo Accountorin toimitusjohtaja Niklas Sonkin.

Lisäksi Accountor voi tarjota West-Poolin asiakkaille laajemmin palveluita, kuten veroneuvontaa ja muita neuvontapalveluita.

”Olemme West-Poolilla juuri aloittaneet toimintamme digitalisoinnin. Accountorilla saamme täysin erilaiset mahdollisuudet digitalisoitumiseen sekä käyttöömme työkaluja, joista on  hyötyä meidän ja asiakkaidemme välisessä yhteistyössä. Uskon, että meillä on ajatuksia ja ideoita, erityisesti siitä miten työskentelemme pienempien tehtävien kanssa, joilla voimme vaikuttaa kehitykseen. Uskon myös, että yhdessä me voimme saada aikaan jotain erityislaatuista. Tämä tarjoaa myös työntekijöille paremmat mahdollisuudet kehittää itseään. Haluan parasta niin työntekijöillemme kuin asiakkaillemmekin”, sanoo Lisa Illiminsky, West-Pool AB:n toimitusjohtaja.

Yksi Accountorin strategisista tavoitteista Ruotsissa on pystyä palvelemaan pieniä ja keskisuuria yrityksiä entistä paremmin. West-Pool AB täydentää Accountorin nykyistä osaamista erityisesti tässä suhteessa.

”Tuntuu hyvältä saada mukaan ammattitaitoisia konsultteja, jotka työskentelevät lähellä asiakkaita. West-Pool on yritys, jonka kulttuurista haluamme omaksua parhaita puolia. Uskon, että kulttuurejamme yhdistämällä meistä tulee yrityksenä vahvempi ja parempi”, sanoo Magnus Högvall, Accountorin Ruotsin maajohtaja.

Share