Hyppää pääsisältöön

Ainutlaatuinen yhdistelmä

Tutki. Uudistu. Toimi.

Olemme Accountor HR4, henkilöstö- ja asiakaskokemuksen suunnannäyttäjä ja alan suurin kasvuyritys Suomessa. Tarjoamiemme palvelujen yhdistelmä tutkimuksesta konsultointiin sekä HR- ja palkkapalveluihin on ainutlaatuinen.

Koukuttavan hyvä asiakaskokemus on kilpailuvalttisi markkinoilla. Vain sitoutunut, kehittyvä ja jatkuvaan innovointiin kykenevä henkilöstö voi tuottaa sellaista. Siksi henkilöstökokemukseen kannattaa panostaa.

Paremman työpaikan rakentaminen on jatkuva prosessi. Toteutamme mallia, jossa tutkimus, uudistaminen ja uudistusten tuominen jokaiseen työpäivään seuraavat toisiaan. Näin sytytetty liekki säilyy ja kasvaa. 

accountor brand woman green

Palvelumme

Kuulemme usein lausetta ”meidän alamme on niin erityinen, ettei ulkoa tuleva HR-asiantuntija pärjää”. Silti kokemuksemme mukaan kaikkien yritysten henkilöstöhaasteet ovat pohjimmiltaan samoja. Tarjoamme käyttöösi ammattilaisen apua kevyestä kartoituksesta henkilöstötyön jatkuvaan palveluun.

Miten voimme auttaa?

Varaa 60 minuutin keskusteluaika asiantuntijamme kanssa. Käydään yhdessä läpi tavoitteesi, ja saat niiden pohjalta ratkaisuehdotuksemme ja hinta-arvion. Tapaaminen voidaan toteuttaa joko etänä tai kasvokkain, aivan kuten haluat.

Kiinnostuitko? Jätä yhteydenottopyyntö.