Hyppää pääsisältöön

B. Braun Medical Oy on luottanut Accountorin monipuolisiin HR-palveluihin jo yli 10 vuotta

Muuttuvat tarpeet edellyttävät joustavaa palvelua

Kansainvälisessä organisaatiossa on tärkeää, että henkilöstötyö ja johtaminen on tasalaatuista ja tasapuolista maasta riippumatta. Maailman johtavan terveydenhoitoalan konsernin B. Braun Medical Oy:n ja Accountorin yhteistyö alkoi jo yli kymmenen vuotta sitten, kun yhtiössä haluttiin yhtenäistää henkilöstötyön käytäntöjä.

Vuosien varrella B. Braun Medical Oy:n työntekijöiden ja esihenkilöiden arkea on sujuvoitettu Accountorin rekrytointipalvelun, interim-HR-palvelun ja työsuhdejuridisen neuvonnan avulla. 

Interim-HR-palvelu on ollut käynnissä koko yhteistyön ajan 1-2 päivänä viikossa. Accountorin konsultti on toiminut HR-johtajan tehtävässä, jossa hän on kehittänyt ja lujittanut työsuhdeasioiden hoitoa ja ohjeistuksia. Hän on myös tukenut esihenkilöitä käytäntöjen soveltamisessa sekä sparrannut arjen tilanteissa. Yhteistyö jatkuu tänäkin päivänä joustavasti B. Braun Medical Oy:n liiketoiminnan kehittämisen edellyttämien tarpeiden mukaan.

Eklund Mia

Vahvalta pohjalta on helppo ponnistaa vielä paremmaksi

Yhteistyön alkaessa yli 180-vuotiaan konsernin Suomen tytäryhtiössä henkilöstötyön perusta vastasi kansainvälisen konsernin standardeja. Yhtiössä tehty vahva pohjatyö haluttiin valjastaa toimivien puitteiden kehittämiseen HR-toimintojen tason nostamiseksi entisestään.

B. Braun Medical Oy:n toimitusjohtaja Mia Eklundin mukaan yhteistyön avulla henkilöstön arkea on pystytty oleellisesti parantamaan erilaisin kehityshankkein. 

”Yhteistyön vaikutus on näkynyt ensinnäkin siinä, että olemme koko ajan pysyneet ajan hermolla siitä, mitä henkilöstöjohtamisessa tapahtuu. Meillä on luotu hyvät, toimivat puitteet. Yhteistyö on näkynyt myös siinä, että olemme pystyneet viemään kehityshankkeita kunnialla läpi. Koko henkilöstö tietää, että tukea löytyy ja kehitämme toimintaamme järjestelmällisesti”, toteaa Eklund.

Osa hankkeista on syntynyt Suomen organisaation omasta tarpeesta, osa on erityisesti viime vuosina ollut laajemmin globaalin konsernin käytäntöjä, jotka on tuotu arkityön tueksi myös Suomessa. 

”Meillä on tällä hetkellä paljon digitaalisuuteen liittyviä globaaleja projekteja käynnissä ja Accountorin asiantuntija on  myös niissä tukena Pohjoismaisille kollegoille. Voin sparrailla hänen kanssaan monista asioista. Häneltä löytyy näkemyksellisyyttä ja hän on tarvittaessa myös hyvällä tavalla suora. Hän vie asiat aina loppuun saakka empimättä. Esihenkilömme tietävät saavansa häneltä tarvittaessa tukea haastavissakin tilanteissa. Saamme tarvittaessa esimerkiksi työsuhdejuridista neuvontaa, toimitusjohtaja kehuu yhteistyötä.

B. Braun Medical Oy:ssa valtaosa työstä tehdään tiimeissä. Tiimityötä on kehitetty yhdessä luontaista toimintatapaa kuvaavaa työkalua hyödyntäen, ihmisten erilaisuus huomioiden ja sitä arvostaen. Taloon on myös hankittu vuosien varrella eri alueiden osaajia Accountorin rekrytointipalvelun avulla. Osaava ja B. Braunin toiminnan tunteva kumppani on ollut hyödyksi niin lisäresurssina kuin rekrytointialan ammattilaisena ja sparraajana. 

Olemme saaneet ammattitaitoista henkilöstöhallinnon ja -johtamisen tukea eri puolilta, silloin kun olemme tarvinneet. Yhteydenpito on toiminut ja meitä on kuunneltu. Accountor on vastannut hyvin odotuksiimme, matkalla muuttuneisiin tarpeisiimme ratkaisuja aktiivisesti tarjoten”, Eklund kiittää.

B. Braun Medical logo

B. Braun Medical Oy on yli 180-vuotias saksalainen perheyritys, joka on yksi suurimmista yksityisistä yrityksistä ja johtava terveydenhoitoalan yritys maailmassa. Valikoimaan kuuluu noin 5 000 tuotetta, joista yritys valmistaa itse 95%. Yli 50 vuotta toimineessa Suomen tytäryhtiössä työskentelee runsaat 50 alan ammattilaista.

Kiinnostuitko palveluistamme? Ota yhteyttä!

Jätä yhteydenottopyyntö täyttämällä lomake

 
 
Tags
Finland
HR-johtaja
OSFI
HR
Rekrytointipalvelut
Laki- ja vero
Työsuhdejuridiikka

Share