Hyppää pääsisältöön
Uutiset
Universum 2023 students

Accountor jälleen Suomen 100 houkuttelevimman työnantajan joukossa

Accountor on jälleen kaupallisen alan opiskelijoiden mielestä Suomen 100 houkuttelevimman työnantajan joukossa. Sijoitus on uunituoreista Universumin tutkimustuloksista, joissa Accountor on ainoana talous- ja henkilöstöhallinnon alan yrityksenä 100 Suomen houkuttelevimman työnantajan joukossa. Olemme todella iloisia tuloksestamme! 

Universumin tutkimukseen haastateltiin yhteensä lähes 13 500 korkeakouluopiskelijaa, jotka kertoivat omia näkemyksiään työantajista ja odotuksiaan työelämästä. Tänä vuonna opiskelijat kokivat, että työn tärkeimmät ominaisuudet ovat monipuoliset työtehtävät, kilpailukykyinen palkka ja ystävällinen työilmapiiri. 

Accountorilla pyrimme tukemaan opiskelijoita muun muassa tarjoamalla harjoittelu- sekä kesätyöpaikkoja. Lisäksi ohjelmistojamme on käytössä useissa kouluissa erityisesti kirjanpidon kursseilla. Onkin siis hienoa, että opiskelijat, tulevaisuuden asiantuntijat, kokevat meidät houkuttelevana työnantajana! 

Kiitos tutkimukseen osallistuneelle opiskelijalle tästä tunnustuksesta, jatkamme innolla yhteistyötämme! 

Tags

Share