Hyppää pääsisältöön
Uutiset
Mies luonnossa

Nuoret istuttivat Accountorin Kasvunmetsää vanhalle turvesuolle

Accountor ja 4H-järjestö loivat uutta hiilinielua ja työllistivät nuoria kesäkuun alussa Pohjois-Pohjanmaalla.

Aurinko paahtaa ja itikat inisevät Utajärvellä Taimiteko-istutuksilla. Paikalliset, istutuksilta kesätöitä saaneet nuoret harppovat istutusmaalla tarmokkaasti pottiputket kädessään.

Muhoslaiset Tuure Lohilahti, 16, ja Lennart Härkönen, 15, ovat kumpikin istuttaneet kahden päivän aikana tähän mennessä 940 taimea.

”Tämä on hyvää duunia siksikin, että teemme oman osuutemme ilmaston eteen”, Lohilahti sanoo.

Accountorin Kasvunmetsästä tulee 4,25 hehtaarin kokoinen. Meille istutetaan Pehkeensuolle yhteensä 8 500 kuusen ja männyn taimea.

”Vastuullisuus on liiketoimintamme ytimessä. Tämä tarkoittaa ensisijaisesti luottamuksellisuutta ja tietojen vastuullista käsittelyä. Vastuullisuus tarkoittaa meille myös konkreettisia tekoja. Tänä kesänä se tarkoittaa ympäristöön ja nuoriin panostamista. Siksi Accountor osallistuu 4H-järjestön Taimitekoon”, kertoo Accountorin markkinointi- ja viestintäjohtaja Katarina Ylikorkala.

Pohjois-Pohjanmaalla Utajärvellä sijaitseva Pehkeensuo on vanha turvesuo, joka pääsee uuteen käyttöön Taimiteon istutusmaana. 4H-järjestön Taimiteko-toiminta työllistää nuoria puun taimien istuttajina ja antaa meille mahdollisuuden kompensoida osan koko henkilöstömme hiilidioksidipäästöistä. Metsä jatkaa kasvuaan Suomen hiilinieluna.

Lue lisää istutuksistamme sekä Taimiteosta

Share