Hyppää pääsisältöön
Artikkeli

Yrityksen nimi – 10 vinkkiä aloittavalle yrittäjälle

Miten keksiä hyvä nimi yritykselle?

Hyvä yrityksen nimi ei synny tyhjästä, vaan se vaatii pohdintaa ja luovuutta. Aloita miettimällä, mitä yrityksesi edustaa ja mitkä ovat sen arvot. Mitä haluat nimen viestivän asiakkaille? 

Yrityksen nimeämisessä on kaksi askelta. Ensin pitäisi keksiä oivaltava nimi ja sitten tarkistaa nimen vapaana olo ja nimen sopivuus PHR:n nimiraadille. Voit tutkia PRH:n nimipalvelusta onko nimi-ideasi jo käytössä toisilla yrityksillä eli voiko yrityksen nimeä rekisteröidä.

1. Tutki muiden niminikkareiden aikaansaannoksia

Tilastokeskuksen mukaan Suomessa aloittaa vuosittain toimintansa 41 200 uutta yritystä ja lopetti 29 100 yritystä. Näillä jokaisella on oma yksilöllinen nimensä. Kauppalehti ylläpitää verkkosivuillaan uusien rekisteröityjen yritysten listaa, eli yrityshakua, josta tarkistat nopeasti millaisia nimiä yrittäjät ovat keksineet.

Suuri osa uusien yritysten nimistä on hyvin yksinkertaisia ja ne saattavat sisältää vain yrityksen toimialan sekä yrittäjän nimen. Tämä on turvallinen ja usein täysin riittävä ratkaisu varsinkin yksin- ja pienyrittäjille, joiden liiketoiminta on verrattain pientä ja toimialue tarkasti rajattu.

Listalta löytyy hyvinkin luovia ratkaisuja:

  • vieraskielisiä nimiä
  • slangisanoja tai sanaleikkejä sisältäviä nimiä
  • abstrakteja nimiä, joista ei voi päätellä yrityksen toimialaa
  • huumoria sisältäviä nimiä
  • nimiä, jotka saavat merkityksen vasta, kun kirjaimet lukee väärinpäin.
     

Erilaisia nimeämisvaihtoehtoja siis riittää, eikä yhtä oikeaa ole olemassa.

2. Muistettavuus – ”Mikä sen firman nimi nyt olikaan?”

Jos vilkaisit uusien yritysten nimilistan läpi, jäikö joku nimi positiivisella tavalla mieleen? Muistatko nimen vielä huomenna?

Muistettavuus on yksi tärkeimpiä hyvän yritysnimen ominaisuuksia. Tutkimusten mukaan ihmiset muistavat helpoiten napakat, mielikuvia herättävät nimet. Nimen lausuttavuuteen ja yksinkertaisuuteen kannattaa kiinnittää huomiota. Yrityksen nimi kannattaa olla helppo kirjoittaa, koska osoitteita ja yhteystietoja etsitään useimmiten Googlesta. Vierasperäiset kirjaimet ja kirjainyhdistelmät saattavat hankaloittaa yrityksen löytämistä. Esimerkiksi panimoyhtiö Sinebrychoff on niin tunnettu, että löydät sen Googlesta väärällä kirjoitusasullakin, mutta pienemmän yrityksen kohdalla tilanne on aivan toinen.

Kun sinulla on mielessäsi muutama hyvä nimi-idea, kerro ne kavereillesi. Kysy viikon kuluttua, muistavatko he niistä ainuttakaan. Jos eivät, hajamielisillä kavereillasi on joko huono muisti tai nimi-ideasi eivät olleet kovin sykähdyttäviä.

Accountor uudistu

Hei yrittäjä, kokeile Accountor Go -kirjanpitopalvelua! Nyt palvelun avaus ja ensimmäinen kk yhteensä 0€.

3. Nimen linkitys yrityksen toimialaan

Yrityksen nimestä ei aina pysty päättelemään mitään sen liiketoiminnasta. Usein vihje tai suora maininta toimialasta kuitenkin lisää nimen muistettavuutta.

Usein yritysten nimet ovat yhdistelmiä tai muunnoksia, joiden kantasanana tai yhtenä osana toimii yrityksen toimiala. Tällöin nimi voi olla osittain tai täysin keksitty sana, joka kuitenkin kertoo jotain yrityksen liiketoiminnan luonteesta. Löydät monia esimerkkejä vilkaisemalla suomalaisten pörssiyhtiöiden listaa. Suomalaiseen kielikorvaan esimerkiksi Glaston, Teleste tai Ramirent eivät tarkoita yksittäisinä sanoina mitään, mutta silti niistä saa vihjeen yrityksen toimialasta.

Muistettavuuden lisäksi kekseliään ja omaperäisen sanakikkailun etuna on kuitenkin voimakkaan nimisuojan saaminen. Joillain yrityksillä on firman toimiala liitettynä yritysnimeen, esimerkiksi konevuokraus, autopesu ja digimarkkinointi.

Hakukonenäkyvyyden kannalta tämä voi olla varsin toimiva ratkaisu, vaikka yritys ei pelkästään nimen avulla nouse hakutulosten kärkeen.

yrityksen-nimen-keksiminen

4. Verkkonäkyvyys haltuun

Hyvä nimi-idea muuttuu nopeasti huonoksi, jos nimen sisältävät verkkotunnukset eli domainit on jo ehditty varata. Varmista siis, että ainakin yrityksesi nimen sisältävä .fi-loppuinen verkkotunnus on vapaana.

Monet kasvuun tähtäävät yritykset varaavat samalla myös .com- ja .net-loppuiset domainit, mutta pienyrittäjälle tämä ei tietysti ole välttämätöntä. Domainin varaamisessa on sekin etu, että saat käyttöösi sähköpostiosoitteen, jonka loppuosa on yrityksesinimi.fi.

Pienyrittäjänkin on huomattavasti mukavampi (ja uskottavampi) lähetellä työsähköposteja tällaisesta osoitteesta verrattuna hotmaileihin ja luukku.comeihin.

Myös sosiaalisen median palvelut on syytä kahlata ainakin pintapuolisesti läpi. Löytyykö yritykselle tarpeellisista some-kanavista vapaita tunnuksia yrityksen nimellä tai sen helposti muistettavalla muunnoksella?

Varmuuden vuoksi kannattaa vielä tarkistaa nimi-ideat Googlesta. Vaikka nimi ei olisikaan käytössä yrityksen nimenä, se saattaa olla muussa käytössä tai tarkoittaa jotain aivan muuta kuin ensin kuvittelit.

5. Missä yrityksesi menee viiden vuoden päästä?

Yrityksen kotikaupungin tai -kunnan sisällyttäminen nimeen on hyvin yleinen ratkaisu. Tämä toimii kuitenkin yleensä parhaiten silloin, kun yrittäminen todellakin on paikallista ja suuri osa liiketoiminnasta tapahtuu rajatulla maantieteellisellä alueella.

Jos toimintaa on tarkoitus laajentaa tai liiketoiminta lähteekin yllättäen uusille urille, liian paikalliselta kuulostava nimi ei enää välttämättä kuulosta hyvältä.

Yrityksen nimi kannattaakin valita niin, että se maistuu suussa makealle vielä viiden vuoden päästä.

Mikäli nimeen haluaa ottaa paikallista sävyä, siihen voi tarvittaessa sisällyttää vain osan kotikaupungin nimestä. Suomesta löytyy kasamäärin esimerkiksi Tam-alkuisia yrityksiä, joiden nimessä ei kuitenkaan mainita Tamperetta kokonaisena sanana.  Mieti tarkasti Hel-alun käyttöä, varsinkin jos myyt ulkomaille! 

Verkkokauppojen aikakaudella ulkomaanmyynti on kuitenkin arkea myös monille lilliputtiyrityksille. Tällöin on syytä selvittää sekin, tarkoittaako oman yrityksen nimi jollain vieraalla valtakielellä jotain aivan muuta.

Liian ryppyotsaisesti asiaan ei silti kannata suhtautua. Jos pienyrityksesi nimi tarkoittaakin kataloniaksi paikallista madotuslääkettä, mitä sitten?

yrityksen-nimi-ideat

6. Kohderyhmä – mitä mielikuvia yrityksen nimi herättää?

Kaikilla yrityksillä on omat asiakaskohderyhmänsä, joiden mukaan nimi-ideoita ja niiden herättämiä mielikuvia kannattaa pohtia. Lievästi yleistäen voisi sanoa, että teinit, lapsiperheet ja vanhusväestö ovat keskenään hyvin erilaisia asiakasryhmiä.

Joillain toimialoilla raflaava ja jopa ärsytystä herättävä nimi voi toimia vallan mainiosti. Eri asiayhteydessä sama nimi saattaa puolestaan vain närkästyttää ja karkottaa potentiaaliset asiakkaat.

Nimi ei ole pelkästään nimi, vaan se viestii samalla yrityksesi arvoista, uskottavuudesta ja toimintakulttuurista.

Mieti siis, millainen ihminen keskivertoasiakkaasi on ja millaisia mielikuvia nimi-ideasi hänen päässään saattaa herättää.

7. Sanaleikit ja muunnokset – oivaltavaa vai ärsyttävää?

Erilaisia sanaleikkejä, -muunnoksia ja -yhdistelmiä hyödynnetään usein yritysten nimiä kehiteltäessä.

Usein tämä tarkoittaa esimerkiksi:

  • eri kielten sanojen yhdistelmiä tai käännössanoja (esimerkiksi englanti, espanja, latina, kreikka ja esperanto ovat suosittuja),
  • murresanoja ja niin sanottuja wanhan kansan sanoja,
  • anagrammeja,
  • kansantarustoon perustuvia tai sieltä juontuvia nimiä sekä
  • väärinpäin kirjoitettuja sanoja.
     

Liiallisen sanaleikittelyn ja varsinkin huumorin kanssa kannattaa kuitenkin olla tarkkana: oivaltavuuden ja ärsyttävyyden raja on usein häilyvä. Vitsisi eivät välttämättä naurata kaikkia.

8. Muista myös kielioppi

Vaikka et tarjoaisi kielenhuollon palveluja, varmista silti, että yrityksesi nimi on kirjoitettu oikein. Sanoilla voi leikitellä, ja niitä voi yhdistellä luovasti, mutta tahattomat huolimattomuusvirheet ovat eri asia. Ne eivät välttämättä anna kovin ruusuista kuvaa yrityksesi muustakaan toiminnasta.

Yrityksen nimessä komeileva Elintarvike Kioski, Parturi Kampaamo tai Pyörä ja Mopo-huolto kertoo vain siitä, ettet viitsinyt uhrata muutamaa minuuttia selvittääksesi nimen oikeaa kirjoitusasua.

Myös Patentti- ja rekisterihallitus suosittelee, että nimeä valitessa noudatetaan Suomen kielen oikeinkirjoitussääntöjä. Yritysten nimiä tutkimalla huomaat kuitenkin, että suositusta noudatetaan melko vaihtelevasti. Voit lukea aiheesta lisää Kielitoimiston yritysnimiä koskevasta ohjeistuksesta.

9. Nimigeneraattorit – mielikuvituksettoman valinta?

Suomessa lienee ainakin sadoittain yrityksiä, joiden nimi on keksitty tai jalostettu verkon nimikoneiden tai -generaattorien avulla.

Tämä voi kuulostaa mielikuvituksettomalta ratkaisulta, mutta kokeilemalla et menetä mitään muuta kuin kallisarvoista aikaasi. Vaikka iso osa generaattorin luomista ehdotuksista olisi surkuhupaisan ja naurettavan välimaastossa, joukossa saattaa olla yksi, jota voit lähteä jalostamaan eteenpäin. Nimikoneita ei siis ole syytä tyrmätä aivan suoralta kädeltä.

10. Aina voi vaihtaa!

Yrittäjälle lohdullinen uutinen on se, että tarvittaessa yrityksen nimen voi aina vaihtaa. Pienyrittäjän kannalta yrityksen nimen vaihtaminen jälkikäteen on kuitenkin sikäli harmillista, että samalla menevät uusiksi mainosmateriaalit, verkkosivut, käyntikortit ja kaikki muukin, mihin liittyy yrityksen nimi.

Nimen vaihtamisesta tulee siis paljon muitakin kuluja kuin PRH:lle tehtävän muutosilmoituksen käsittelymaksu.  Ja vaikka nimi olisi ollut kuinka huono, se on todennäköisesti ehtinyt jo iskostua monen asiakkaasi päähän!

Yrityksen nimen muuttaminen tapahtuu eri tavoin eri yhtiömuodoissa:

  • Osakeyhtiö: Yhtiöjärjestyksen muutos
  • Avoin yhtiö ja kommandiittiyhtiö: Yhtiösopimuksen muutos
  • Osuuskunta: Sääntömuutos

Tarkista PHR:n sivuilta yrityksen nimen muuttamiseen vaadittavat toimenpiteet oman yhtiömuotosi osalta.

Joskus vaihtaminen on kuitenkin välttämätöntä. Esimerkiksi laajentuvan tai vaihtuvan toimialan takia vanha nimi voi nopeasti muuttua käyttökelvottomaksi. Nimivaihdokset eivät ole mitenkään tavattomia. Monet Suomen suurimmista yrityksistä ovat joskus toimineet täysin eri nimellä kuin nykyään.

Lopuksi

Yrityksen nimi on kuin sen käyntikortti – se antaa ensivaikutelman ja jää asiakkaiden mieleen. Hyvä yrityksen nimi on erottuva, mieleenpainuva ja kuvaava, ja se sopii yrityksen toimialalle ja kohderyhmälle.

Aloittavana yrittäjänä sinun kannattaa ottaa huomioon myös kirjanpidon järjestäminen. Kirjanpito on yksi yrittäjän tärkeimmistä työkaluista, jolla voit seurata yrityksesi taloudellista tilannetta. Se auttaa myös tekemään parempia liiketoimintapäätöksiä ja seuraamaan yrityksesi kannattavuutta. Autamme sinua mielellämme näissä yrityksen perustamiseen tai yrityksesi talouteen liittyvissä kysymyksissä.

collaboration casual two women_1440x440.jpg

Pysy ajan tasalla talouden ja työelämän muutoksista!

Jätä yhteydenottopyyntö, niin olemme sinuun yhteydessä mahdollisimman pian!

 
 

Share