Hyppää pääsisältöön
Artikkeli

Kokonaisvaltaiset asiantuntijapalvelut yritysjärjestelyjen tukena

Yritysjärjestely on asia, jonka jokainen yritys joutuu jossain vaiheessa elinkaartaan käymään läpi. Yritysjärjestelyn tarkoituksena voi olla yrityksen toimintamuodon muuttaminen, sulautuminen, jakautuminen tai omistajanvaihdos.

Koronan vaikutus yritysjärjestelyihin

COVID-19 -pandemian alussa yrityskauppojen rahoittajat tulivat varovaisiksi, ja alkuvuonna 2020 yrityskauppojen määrä ja arvo laski merkittävästi edellisvuoteen verrattuna. Loppuvuodesta 2020 yrityskauppaneuvottelut ovat taas lähteneet liikkeelle.

Yrityskauppaprosessin aloittaminen

Yrityskaupan toteuttamisen perusvaihtoehtoina ovat liiketoimintakauppa ja osakekauppa. Osakekaupassa myyjänä on omistaja ja liiketoimintakaupassa itse yritys. Yrityksen arvo on subjektiivinen käsite ja yrityskauppatilanteessa osapuolten näkemykset yrityksen arvosta vaihtelevat usein huomattavastikin. Yrityksen arvonmääritys on yleensä suositeltavaa toteuttaa heti neuvotteluiden alkuvaiheessa.

Veroseuraamukset

Yrityskauppoihin liittyvistä veroseuraamuksista aiheutuu osapuolille kustannuksia, jotka on otettava huomioon kaupan rakennetta suunniteltaessa. Verosuunnittelulla on mahdollista saavuttaa merkittäviäkin säästöjä. Esimerkiksi perheen sisäiset omistajanvaihdokset voidaan suunnitelmallisesti toteutettuina tehdä merkittävin verohuojennuksin.  

Yritysjärjestelyn vaikutukset henkilöstöön

Yritysjärjestelyjä suunniteltaessa tulee selvittää myös järjestelyn vaikutukset henkilöstön asemaan. Mikäli järjestelystä seuraa työoikeudellinen liikkeen luovutus, siirtyy myyjän henkilöstö uuden yrityksen palvelukseen vanhoina työntekijöinä. Tällöin myös aiemman työnantajan oikeudet ja velvollisuudet siirtyvät uudelle työnantajalle. Onkin tärkeää kartoittaa jo neuvotteluvaiheessa, mitä mahdollisuuksia, kustannuksia ja riskejä siirtyvään henkilöstöön liittyy. Huolella toteutettu resurssien, henkilöstökäytäntöjen ja työsuhdeasioiden kartoittaminen säästää ostajan monelta ikävältä yllätykseltä.

Me olemme, jotta sinä menestyt

Saat Accountorilta kokonaisvaltaisen tuen yritysjärjestelyyn. Me autamme yrityksen arvon määrittelyssä, sopimusjuridiikassa ja verosuunnittelussa sekä henkilöstöön liittyvien riskien tunnistamisessa. Autamme myös integraation suunnittelussa ja käytännön toteutuksessa, kun henkilöstö siirtyy uuden työnantajan vastuulle.

Asiantuntijat

Yritysjärjestely harkinnassa?

Jätä asiantuntijoillemme yhteydenottopyyntö osoitteeseen asiantuntija@accountor.fi tai täytä alla oleva lomake.

Keskustelemme mielellämme lisää aiheesta.

Jätä yhteydenottopyyntö

Jos alla oleva lomake ei näy, voit täyttää sen täällä.

Share