Hyppää pääsisältöön
Arctic Light Hotel Rovaniemi

Hotelliyrittäjä Anne Gröhn suosittelee MaRa-yrityksille Accountoria

Anne Gröhn perheineen

Anne Gröhn perheineen toimii yrittäjinä Rovaniemellä sijaitsevassa hotellikokoelmassa nimeltä Arctic Hotel Collection. Arctic Hotel Collectioniin kuuluu kaksi hotellia, sekä kolme ravintolaa. Yrityksen toinen hotelli Arctic Light Hotel on valittu maailman 11. parhaaksi uudeksi hotelliksi (Travel+Leisure -lehti, 2016) sekä Suomen parhaaksi hotelliksi (Trivago 2017 ja 2018). Yritys työllistää perheen lisäksi yhteensä 60 henkilöä. Sesonkiaikoina yrityksen palveluksessa työskentelee jopa noin 100 henkilöä. Vaikka pandemian vaikutukset ovat näkyneet matkailualalla pienempänä kysyntänä ja sesonkiaikojen muutoksena, on yrityksen toiminta kehittynyt ja pysynyt kannattavana.

“Eri vaihtoehtoja talous- ja palkkahallinnon järjestämiseksi mietittiin, mutta järkevimpänä vaihtoehtona nähtiin lopulta ulkoinen kumppani. Kartoitusvaiheessa keskusteltiin useamman tilitoimiston kanssa, joista sitten päädyimme valitsemaan Accountorin.”

Palveluiden keskittäminen yhdelle toimijalle vapautti Gröhnien aikaa muihin tehtäviin


Arctic Hotel Collectionilla on käytössään Accountor Online -kirjanpitopalvelu, palkanlaskentapalvelu sekä MaraPlan-työvuorosuunnittelu. Tarve tilitoimiston vaihtamiselle syntyi, kun edellinen pitkäaikainen tilitoimistokumppani päätti myydä oman liiketoimintansa pois noin kaksi vuotta sitten. Gröhn kertoo, että valintavaiheessa Accountor herätti hänessä heti luottamusta johtuen tavasta, jolla keskustelua käytiin. Accountorin yhteyshenkilöllä Miralla oli erityisen suuri vaikutus valintaan, sillä hän ymmärsi liiketoiminnan tarpeita todella hyvin.

“Aiemmin palkkahallinto vei kuukaudessa yhden kokonaisen työpäivän enemmän aikaa, sillä palkka-ajot piti tehdä erikseen jokaiselle. Nyt riittää yksi ajo MaraPlanista, ja homma on sillä selvä. Yhteistyö Accountorin kanssa toimii hyvin, sillä kaikki sovitut asiat hoituvat ajallaan, usein jopa etuajassa.”

Accountor on iso toimija, mikä myös itsessään herätti Gröhnissä varmuutta ja luottamusta siihen, että asiat hoidetaan kunnolla. Hän myös näkee kätevänä, että kaikki palkka- ja taloushallinnon palvelut saadaan keskitetysti yhdestä paikasta lähes automatisoituna. Tämä vapauttaa yrittäjien aikaa muihin tehtäviin.

“Olemme saaneet erityistä apua liittyen työ- ja työehtosopimusten tulkitsemiseen. He tuntevat hyvin matkailu- ja ravintolatoimialan työehtosopimukset, joten olemme olleet hyvissä käsissä.”

Arctic Light Hotel huone

Matkailu- ja ravintola alan yrittäjä saa mielenrauhaa laadukkaista talous- ja palkkapalveluista


Gröhn kertoo saavansa hetkessä vastaukset palkanlaskijoilta ja kirjanpitäjiltä mieltä askarruttaviin kysymyksiinsä. Hän kokee myös, että talous- ja palkkahallinnon asiat selitetään hänelle helposti ymmärrettävällä tavalla. Varmuus siitä, että asiat menevät lainopillisesti oikein, tuo yrittäjälle mielenrauhaa. Adhoc-kysymysten lisäksi syksyisin käytävissä palavereissa käydään kootusti mennyttä vuotta sekä tulevaa tilinpäätöstä läpi.

Yritys tarvitsi korona-aikana nopeasti apua tilanteiden muuttuessa. Pandemian puhjettua Gröhnin työpöydällä oli paljon uusia asioita eikä muillakaan ollut kokemusta vastaavasta tilanteesta. Tuolloin Accountor oli oma-aloitteisesti Gröhniin yhteydessä auttaen ennakkoverojen muutosilmoituksissa sekä tukihakemuksissa.

“Suosittelen Accountoria lämpimästi kaikille ravintola- ja matkailualalla työskenteleville yrityksille, sillä nopeus ja helppous ovat kyseisellä toimialalla tärkeässä roolissa. Odotan, että tulevaisuudessa yhteistyömme jatkuu ja pysyy yhtä laadukkaana kuin tähän asti."

"Kun kaikki asiat toimivat, ei tarvitse aktiivisesti miettiä kirjanpitoon tai palkkahallintoon liittyviä asioita. Tämä on hyvä merkki siitä, että on oikean ja luotettavan kumppanin kanssa."

Kiinnostuitko? Ota meihin yhteyttä!

 
 
Tags
Finland
Pk-toimitusjohtaja
OSFI
HR
Talous
Accountor Online
Palkka

Share