Hyppää pääsisältöön
Remount

Re:mount Group löysi luotettavan kumppanin tulevaisuuden kasvun tueksi

Remount

Re:mount Group on yksi Suomen johtavista korjausrakentamisen yrityksistä. Vuosina 2021 ja 2022 toteutettujen yrityskauppojen myötä yrityksen toiminnanohjausjärjestelmä, taloushallinto ja palkanlaskenta rakennettiin uusille alustoille, tukemaan kasvavaa konsernia. 

Muutoksen tuulissa rinnalle kaivattiin vakaata ja dynaamista taloushallinnon kumppania.

"Accountor valikoitui kumppaniksemme, sillä he pystyvät tukemaan kasvun tavoitteitamme – sieltä löytyy kykyä kasvaa konsernimme mukana”, Re:mount Groupin toimitusjohtaja Iisakki Koski kertoo.

Palapeli kuntoon – Yrityskaupassa yhdistyneiden yhtiöiden taloushallinnon järjestelmien yhtenäistäminen

Re:mount-konserniin kuuluu tällä hetkellä neljä tytäryhtiötä ja konserni työllistää yhteensä 250 rakentamisen alan ammattilaista. Yhtiön liikevaihto on noin 115 miljoonaa euroa.

Re:mountin ja Accountorin yhteinen tarina alkoi yrityskauppojen yhteydessä vuonna 2022.

”Liityin itse mukaan talousjohtajaksi elokuussa 2022 ja ryhdyin luomaan uusia taloushallinnon, kirjanpidon ja palkanlaskennan rakenteita – ja etsimään sopivaa kumppania toteuttamaan näitä”, Iisakki Koski kertoo.

Konsernin laajentuessa yrityskauppojen myötä prosesseja luotiin uudelleen, minkä yhteydessä myös taloushallinnon järjestelmät haluttiin yhtenäistää.

”Tarve uudelle taloushallinnon kumppanille oli ilmeinen: meillä oli vuoden loppuun asti aikaa katkaista tytäryhtiöidemme Renovon ja Remonttipartion napanuorat vanhoihin emoyhtiöihin, valita omat järjestelmät ja järjestää talousasiat kuntoon uuden kumppanin kanssa.”

Accountor toimi Re:mountin tukena uusien järjestelmien rakentamisessa ja huolehtii muun muassa kirjanpidosta, laskujen käsittelystä, palkkapalveluista ja konserniraportoinnista. Lisäksi konsernin käytössä oleva toiminnanohjausjärjestelmä Jydacom hyödyntää Procountoria ja Mepcoa taloushallinnon ja palkanlaskennan moottoreinaan.

Asiakasvastaava aina puhelimen päässä

Re:mountin tavoitteena on jatkaa kiihtyvää kasvuaan, mahdollisesti kansainväliseksi toimijaksi. Vuoden 2023 aikana yritys on tehnyt kaksi uutta yritysostoa ja nyt kokonaisuuteen kuuluvat myös Laxal Oy sekä PC Saneeraus.

Taloushallinnon kumppanilta vaaditaan näin ollen kykyä skaalautua ketterästi muuttuvien tarpeiden mukana ja toimia neuvonantajana muutoksissa. Hyvä asiakassuhde on toimivan kumppanuuden avain.

”Luottamus Accountoriin alkoi syntyä heti neuvotteluvaiheessa. Asiakasvastaava Niko-Pekka Pantsu kuunteli, oli kiinnostunut ja ehdotti ratkaisuja rohkeasti”, Koski kuvailee kumppanin valintaa.

”Asiakastyö onkin yksi yhteistyömme parhaista puolista. Meillä on hyvä suhde koko talousasioita hoitavaan tiimiimme. Lisäksi tiedän, että voin aina soittaa asiakasvastaavalle, jos mielessäni on jokin ajatus. Hän ottaa asian pöydälleen ja kasaa yhteen tarpeitamme vastaavaa osaamista.”

Jydacomin, Procountorin ja Mepcon yhteisratkaisu

Renevolle ja Remonttipartiolle valittu toiminnanohjausjärjestelmä Jydacom on erityisesti rakennusalan tarpeisiin kehitetty ohjelmisto. Jydacomiin integroituna taloushallinnon järjestelmänä toimii Procountor ja lisäksi palkanlaskennan ohjelmistoksi on integroitu Mepco.

Kun useista järjestelmistä siirryttiin kohti yhtä kokonaisuutta, oli käyttöönotto varsin monimutkainen prosessi. Projektiin osallistui laaja sidosryhmä, sillä mukana oli toimijoita niin vanhoista yhtiöistä, Jydacomilta kuin Accountoriltakin. Käyttöönotto sujui kuitenkin jouhevasti, suunnitellun aikataulun ja budjetin mukaan.

Ison talon tuki ja laaja palveluvalikoima näyttäytyy asiakkaalle huolettomuutena

Koski kertoo lähteneensä ratkaisemaan konsernin taloushallinnon haasteita alusta asti kumppanin kautta. Re:mountin kokoluokassa olevalle yritykselle ulkoistettu taloushallinnon kumppani on varsin kustannustehokas ratkaisu – esimerkiksi vararesurssointia ei tarvitse hoitaa itse.

Remount Group

Yksi Accountorin parhaita puolia on ison talon tuki. Ratkaisu haasteisiin löytyy aina – jos ei omasta tiimistämme, niin jostakin muualta talon sisältä.

Meille tämä näyttäytyy myös huolettomuutena. Voimme luottaa siihen, että palkat tulevat laskettua, kirjanpito hoidettua ja tilinpäätökset tehtyä myös yksittäisistä henkilöistä riippumatta”, Koski kuvailee.

”Nykyisessä tiimissämme on osaavia, hyviä tyyppejä, jotka ovat aina helposti tavoitettavissa. Accountor on myös reagoinut toiveisiimme aktiivisesti ja asioita kehitetään jatkuvasti”, Iisakki Koski jatkaa.

Kerromme mielellämme lisää palveluistamme, ota yhteyttä!

Kiinnostuitko? Ota meihin yhteyttä!

 
 
Tags
Finland
Talousjohtaja
OSFI
Kehitys- ja asiantuntijapalvelut
Taloushallinnon ohjelmistot ja järjestelmät
Talouskonsultointi

Share