Hyppää pääsisältöön
Uutiset
Accountor mukana Kasvu Openissa

Accountor tukee paikallisten yritysten kasvua ja alueiden elinvoimaa

Accountor on tänä vuonna mukana Kasvu Openin Etelä-Pohjanmaan kasvupolulla. Kasvu Open tarjoaa kasvuhaluisille pk-yrityksille veloituksettomia sparrauspalveluja liiketoimintansa kehittämiseen. Yrityksen iällä, koolla eikä toimialalla ole merkitystä, vaan pääasia on halu mennä menestyksekkäästi eteenpäin. Me Accountorilla koemme tärkeäksi olla varmistamassa osaltamme uusien työpaikkojen syntymisen ja siten Pohjanmaan alueen hyvinvoinnin lisäämisen monella tasolla.

Yrityksesi nousukiito on sinusta itsestäsi kiinni - joskus myös sparraus on paikallaan!


Kasvupolkujen yritykset myös Etelä-Pohjanmaan kasvupolulle on nyt valittu. Kiitos kaikille mukaan hakeneille. Näille yrityksille järjestetään kaksi päivää juuri heidän liiketoimintansa kasvua ja kehitystä palvelevaa sparraussisältöä. Henkilökohtainen koulutus sekä muu Kasvu Openiin liittyvä toiminta huipentuu marraskuussa järjestettäviin Kasvu Open-karnevaaleihin, joissa valitaan samalla vuoden kasvuyritys.

Me Accountorilla autamme siis konkreettisesti tarjoamalla omaa työpanostamme maksutta sparrausohjelmaan valittujen yritysten käyttöön.

Lue lisää Kasvu OpenistaEtelä-Pohjanmaan kasvupolusta sekä tarjoamistamme talous-, palkka- ja HR-palveluista. Olemme, jotta sinä menestyt.

Jätä yhteydenottopyyntö, niin olemme sinuun pian yhteydessä

 
 

Share