Hyppää pääsisältöön
Uutiset
Accountor ja Kespro yhteistyö

Accountor on yksi uusista Kespron kumppaniyrityksistä

Talous- ja henkilöstöhallinnon sekä työvuorosuunnittelun ratkaisumme tuovat lisäarvoa ravintoloiden liiketoiminnalle

Kespron Foodservice-asiakkuuksille suunnattu palvelukokonaisuus Kespro Palvelut täydentyy syksyn aikana viidellä uudella kumppanuudella. Jatkossa Kespro tarjoaa kumppaneiden avulla ravintolakeittiötuotteiden lisäksi asiakkaille ravintolan liiketoimintaan lisäarvoa tuottavia palveluja. Osana Kespron palvelutarjoaman rakentamista, myös Accountor on mukana tukemassa palveluvalikoimallaan ravintoloiden liiketoimintaa sekä antamassa eväitä kasvuun.

”Kespron välityksellä palvelujaan ravintoloitsijoille tarjoaa jo yhdeksän kumppaniyritystämme. Ostaessaan palvelut Kespron kautta, ravintola saa niistä merkittäviä lisäetuja. Kumppaneidemme palvelut on koostettu siten, että ne tarjoavat relevantteja ratkaisuja ravintolatoiminnan johtamiseen ja kehittämiseen”, kertoo Kespron palveluliiketoiminnan johtaja Taiju Jaatinen.

Accountor tarjoaa parhaan mahdollisen kokonaisuuden ravintola-alan yrittäjille – Kespron asiakkaille vieläpä etuhintaan

Kespron asiakkaille on suunniteltu ainutlaatuinen ravintola-alan yrityksiä tukeva kokonaisuus. Se sisältää esimerkiksi toimialalle räätälöidyn talousraportoinnin ja talouspäällikkötuen sekä työvuorosuunnittelun hallintaa helpottavan MaraPlan Pro ‑järjestelmän.

”On hienoa, kuinka hyvin meidän ja Kespron ajatukset tulevaisuuden matkailu- ja ravintola-alasta sopivat yhteen ja markkinoiden johtava työvuorosuunnittelujärjestelmä MaraPlan Pro voi näin olla osa Kespron kattavaa palveluverkostoa. Meillä Accountorilla on vahva toimialatuntemus ja olemme rakentaneet alan parhaita käytäntöjä saataville suoraan MaraPlan Pro -työvuorojen hallintaan. Yhteistyömme avulla voimme tukea kaikenkokoisia Kespron asiakkaita työvuorosuunnittelussa ja samalla ottaa myös heidän tarpeet huomioon tulevaisuuden työvuorosuunnittelussa”, hehkuttaa Accountorin työaikaohjelmistojen liiketoimintajohtaja Pasi Ilmarinen. 

Kaiken ohessa kynnys yrityksen toiminnan kehittämiselle on matala, sillä Kespron asiakkaat saavat veloituksetta Talouden Läpivalaisun. Sen avulla asiakkaan on mahdollista tunnistaa omaa yritystoimintaa helpottavat kehityskohteet ilman sitoutumista tilaukseen. Kespron asiakkaat hyötyvät myös etuhinnoista.

”Pääsemme hyödyntämään yhteistyössä pitkää ja vahvaa kokemustamme ravintola-alan yrityksistä sekä palvelemaan asiakkaita toimialan parhailla talous-, palkka- ja HR-käytänteillä. Tärkein tavoitteemme on tuottaa asiakkaillemme aidosti lisäarvoa esimerkiksi arjen pyöritystä helpottamalla sekä yritystoiminnan kehittämistä tukemalla. Kun Kespron asiakkaat voivat vielä hyödyntää Kespron neuvottelemia etuhintoja, uskomme yhteistyön kasvattavan merkittävästi jo nyt laajaa yhteisten tyytyväisten asiakkaidemme määrää”, iloitsee Accountorin myynti- ja markkinointijohtaja Tuomas Muurikainen.

Lisätietoja Accountorilta antavat
Tuomas Muurikainen, Myynti- ja markkinointijohtaja, p. 044 410 3412. tuomas.muurikainen@accountor.fi tai
Pasi Ilmarinen, Liiketoimintajohtaja | Työaikaratkaisut, p. 045 313 0362. pasi.ilmarinen@accountorhr.fi


Accountor on Suomen kokenein talous-, palkka- ja HR-kumppani. Palvelemme ilolla ja ammattitaidolla kaikenkokoisia yrityksiä. Meillä Accountorilla tuhat asiantuntijaa juttelee tänäänkin kirjanpidon, palkanmaksun ja HR:n asioista asiakkaiden kanssa. Autamme mielellämme myös ravintola-alan yrityksiä laajan toimialatuntemuksemmekin turvin.

Maraplan

MaraPlan Pro työvuorosuunnittelu tuo tehoa henkilöresurssointiin ja helpottaa esimiesten työtä. Työvuorot pystytään kohdistamaan asiakasvirtojen mukaan, jolloin työajat käytetään mahdollisimman tehokkaasti. Kustannuksia säästyy, kun ohjelmisto ohjaa suunnittelua annettujen tavoitteiden mukaan ja tuottaa ennusteet kustannuksista sekä työtunneista jo työvuorojen suunnitteluvaiheessa.

Share