Hyppää pääsisältöön
Kehityskeskustelu

Esihenkilö – virittäydy yksilölliseen kehityskeskusteluun!

Kehityskeskustelukäytäntöihin kannattaa panostaa juuri nyt, kun paikasta ja ajasta riippumattoman virtuaali- ja hybridityöskentelyn muodot ovat arkipäivää yhä useammassa organisaatiossa. Kehityskeskustelu tarjoaa tärkeän kanavan laadukkaalle kohtaamiselle aikana, jolloin toimistoille harvoin suunnataan vain tavan vuoksi.

Spontaaneja kohtaamisia on työarjessa tätä nykyä tarjolla vähemmän kuin ennen. Jo pelkästään siksi kehityskeskusteluiden kautta tapahtuvat kohtaamiset ovat nyt erityisen tärkeitä. Kehityskeskusteluihin kannattaa panostaa ja niistä kannattaa muotoilla yhä yksilöllisempiä. Ne ovat erinomaisia hetkiä luoda jotain uutta, yhdessä. Siirrymme kaavamaisesta pakosta yksilölliseen ja tarkoituksenmukaiseen keskusteluun.

Kehityskeskustelu on työkalu yksilölliselle johtamiselle

Onnistunut kehityskeskustelu perustuu hyvään pohjatyöhön. Hyvässä kehityskeskustelussa yksilön tarpeet otetaan huomioon ja kannustetaan löytämään ratkaisuja yhdessä.

Jotta yksilöllinen johtaminen on mahdollista, tulee sinun esihenkilönä tuntea tiimiläisesi vahvuudet, onnistumiset, potentiaali, kyvykkyys ja persoona. Vain silloin kehityskeskusteluissa on mahdollista tarjota positiivisia kokemuksia, arvostusta ja työn merkityksellisyyden kokemuksia.

Kehityskeskustelusta saadaan hyödyt irti ja yhteinen aika käytettyä arvokkaasti, kun keskusteluun on valmistauduttu mahdollisimman hyvin. Joskus kehityskeskustelut koetaan ajan haaskauksena, koska hyödyt jäävät saamatta tai huomaamatta. Näissä organisaatioissa valmistautuminen on jäänyt puolitiehen tai keskustelun voimaa ja sen mahdollisuuksia aivan erityisenä kohtaamisena ei tunnisteta.

Miten valmistautua kehityskeskusteluun?

Virtuaali- ja hybridityöskentelyssä korostuu yhdessätekeminen – ja valitettavan usein sen puute. Kehityskeskusteluissa kannattaa ottaa puheeksi myös työn tekemisen tavat ja omat yksilölliset mieltymykset - näin voidaan pohtia parhaita yhteisiä käytäntöjä. Esimerkiksi näihin hybridityöskentelyn ulottuvuuksiin on hyvä löytää yhteinen sävel:

  1. Itseohjautuvuus: Miten sinut olen asian kanssa? Onko tämä luonteva työskentelyn malli juuri minulle? Millainen on kykyni johtaa itseäni? Tarvitsenko tässä tukea? Lisäksi on hyvä muistutella, että työyhteisön muilla jäsenillä saattaa myös olla tarpeita ja toiveita henkilön läsnäololle. 
  2. Työrytmittäminen: Mikä minulle toimii - mikä on minulle paras tapa rytmittää työpäivää? Milloin olen virkeimmilläni? Miten rytmitän päivästä sujuvamman? Miten rakennan hyvää, energistä työpäivää?
  3. Hyvinvointi: Millaisia hyviä käytäntöjä löytänyt hyvinvoinnin edistämiseen? Onko mahdollista pitää tarpeeksi taukoja?
  4. Kehitysideat: Mitä yksittäisiä asioita voisimme tehdä pienemmällä vaivalla saavuttaen parempia tuloksia? Entä miten toimimme jatkossa paremmin, tehokkaammin ja fiksummin? Havaitaanko epäkohtia, jotka estävät onnistumisen?

Hyvä kehityskeskustelu kantaa pitkään ja sitä voidaan sopivasti täydentää ja virkistää myös muissa kohtaamisissa. Parhaimmillaan harjaantunut yhteistyö ja keskusteluntaito edistävät yhdessä ajattelun ja valmentavan dialogin toteutumista.

Keskusteleminen on taito, jota kannattaa harjoitella - kehityskeskustelut ovat loistavia oppimisen paikkoja, joista kannattaa ottaa kaikki irti. Aito kuunteleminen ja aktiivinen valmentava ote ovat tärkeitä työkaluja ammattitaitoiselle esihenkilölle.

Kehityskeskustelut hybridityö kaksi henkilöä rannalla

Muistilista moderniin kehityskeskusteluun:

  • Ole rohkea ja kunnioita yhteistä aikaa - osoita arvostuksesi keskustelukumppania kohtaan olemalla aidosti läsnä.
  • Pysäytä kiire. Keskity hetkeen korvat höröllä - kuuntele mitä sinulle sanotaan.
  • Reflektoi myös omaa tekemistäsi, mutta muista fokus - anna tiimiläisesi loistaa keskustelun parrasvaloissa.
  • Älä päästä tiimiäsi helpolla - vaadi heitä valmistautumaan, jotta keskustelusta saadaan kaikki hyöty irti. 
  • Älä käy keskusteluja niin kuin toivoisit niitä itsesi kanssa käytävän – me olemme erilaisia, joten yksilölliset tarpeet ja luontevat toimintatyylit tulee huomioida.
  • Älä pingota, mutta pysy asiassa - rentous on hyvästä, liika rentous voi viedä keskustelulta fokuksen.

Asiantuntijamme

Autamme sinua menestymään - jätä yhteydenottopyyntö ja keskustellaan tarpeestasi!

 
 

Share