
YT-neuvottelut: 10 myyttiä, joihin et halua sortua
Avoin ja lojaali johtamiskulttuuri luo pohjan keskustelevalle YT-prosessille
YT-neuvotteluiden aikaansaannoksena näkyy usein lähinnä yleisen hämmennyksen lisääntyminen, kyynisyyden kasvu ja yhteisen päämäärän hämärtyminen. Mistä tämä johtuu? Useimmiten pohjatyötä ei ole tehty kunnolla. Huolellisesti suunniteltuna ja toteutettuna ajoissa käynnistetty YT-prosessi ei ole henkilöstöä pelotteleva peikko, vaan onnistuneen muutoksen työkalu.
Kuusi viikkoa on pitkä aika hukattavaksi odotellen, että kaikki YT-aamukamman piikit saadaan katkaistua. Ihmettelyn ja sormella osoittelun sijaan aika tulee käyttää aitoon keskusteluun, jolloin asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä. YT-neuvotteluprosessista tulee kaikille osapuolille sujuvampi, mikäli henkilöstö on jo valmiiksi aktivoitu ja sitoutettu haasteiden ratkaisuun.
Avoimuuden merkitys korostuu muutostilanteissa. Johdon on kyettävä perustelemaan toimintansa yhä selkeämmin muutostarpeiden ilmetessä. Keskinäisen kyräilyn sijasta tulee keskittyä yhdessä tekemiseen. Johdon tulisi uskaltaa kannustaa koko henkilöstö mukaan muutokseen. Toimivalla viestinnällä ja vuorovaikutuksella on mahdollista johtaa prosessia, mutta ennen kaikkea muutosta ja ihmisiä.
Yrityksen johtamisella ja esimiestyöllä luodaan perusta sille, että YT-neuvotteluissa pystytään rakentavaan ja ratkaisukeskeiseen keskusteluun. Luottamuksellista keskustelukulttuuria rakennetaan joka päivä, niin hyvinä kuin huonoina aikoina. YT-neuvottelut on henkisesti helpompi käydä ja keskittyä saamaan aikaan tuloksia, kun yrityksessä on totuttu kommunikoimaan ja kuuntelemaan. Eivät henkilöstön vähentämiseen tai muihin isoihin muutoksiin johtavat neuvottelut koskaan tietenkään helppoja ole. Tuska nousee kuitenkin potenssiin, jos keskusteluilmapiiri herättää pelkoja tai neuvottelupöydän vallitseva tunne on epäluulo.
Yrityksen johtaminen on vuorovaikutusta. Toimiva vuorovaikutus perustuu avoimuuteen ja luottamukseen, jotka eivät synny hetkessä – ne rakennetaan ajan kanssa.
Huolellisesti suunniteltuna ja toteutettuna ajoissa käynnistetty YT-prosessi ei ole henkilöstöä pelotteleva peikko, vaan onnistuneen muutoksen työkalu.
On uudenlaisen yhteistoiminnan aika!