Hyppää pääsisältöön
Krapihovissa arvostetaan alan tuntevaa taloushallinnon kumppania

Krapihovissa arvostetaan alan tuntevaa taloushallinnon kumppania

Krapin historiallisella tilalla toimiva palveluyritys tunnetaan herkullisesta ruoasta ja monipuolisista elämyksistä. Pitkäjänteinen tekeminen ja jatkuva parempaan pyrkiminen on laajentanut Krapin ja Accountorin yhteistyötä.  

Tuusulassa sijaitseva Krapin tila on ollut Holman suvun omistuksessa vuodesta 1911 alkaen. Yritystä ovat vuodesta 1994 johtaneet sisarukset Anne ja Pekka Holma. Yrityksestä onkin kasvanut vuosien varrella monipuolinen, aitojen kohtaamisten hotelli- ja ravintolakokonaisuus, joka kehittyy jatkuvasti.

Krapin  kulmakivenä on tilan vanhassa päärakennuksessa toimiva ravintola Krapihovi, jossa tarjoillaan itse käsityönä valmistettua ruokaa. Vanhaan ruokasaliin katettu Krapin pitopöytä myötäilee viittä vuodenaikaa; joulu on nostettu omaksi vuodenajakseen vahvan ruokaperinteensä ansiosta. Pihapiiristä löytyvät myös oma palvaamo, kokoustilat Aitta ja  Alitupa, kesäravintola Mankeli terasseineen sekä hotelli vanhassa navetassa.

Kulttuurilla on Krapissa oma tärkeä roolinsa. Kesäteatteri on toiminut jo kohta parikymmentä vuotta, ja uusin tulokas pihassa onkin uniikki tapahtumatalo Paja. Krapilla voi järjestää häitä, kokouksia ja muita tilaisuuksia, kokeilla Escape Roomia sekä saunoa savusaunassa.

Pekka Holma on nykyisin Krapin toimitusjohtaja ja Anne Holma talousjohtaja. Anne Holma aloitti perheyrityksessä kokopäiväisesti piakkoin kauppakorkeakouluopintojen jälkeen ja huolehtii nyt yrityksen talousasioista yhdessä Accountorin tiimin kanssa.

Taloushallintajärjestelmät helpottavat arkea

Krapilla päätettiin ottaa käyttöön laajemmat sähköiset taloushallintopalvelut arjen helpottamiseksi. Käytössä on Procountor laskutukseen, MaraPlan työvuoroihin ja henkilöstöhallintoon sekä Accountorin raportointi- ja budjetointipalvelut.

- Krapihovissa on ympärivuotisesti noin kolmisenkymmentä vakituista työntekijää sekä paljon sesonkityöntekijöitä. Taloushallinnon paletti ei ole se yksinkertaisin, sillä kustannuspaikkoja on useita ja erilaista sisäistä laskentaa tehdään paljon. Meille ovat tärkeitä toimivat ohjelmistot ja sujuva yhteistyö jatkuvaa kehittämistä unohtamatta, Holma kertoo.

- Palkanlaskenta on ollut  minun aikanani aina Accountorin hoidossa. Siellä hoituvat tänä päivänä myös ostoreskontra, maksatus ja kirjanpito. Viimeisin lisä palvelukokonaisuuteen on raportointiohjelma ja siihen liittyvä sähköinen budjetointi, joka on kuin piste iin päälle. Olemme yhdessä luoneet meille raportointipohjan, ja sitä on nyt pilotoitu palkkapuolella. Excelin merkitys ja tarve vähenee koko ajan.

Krapilla taloushallintoa ilman sähköisiä järjestelmiä on vaikea enää kuvitella.

- Koen, että Accountorilta saamme kokonaisvaltaisen palvelupaketin,  joka tekee taloushallinnon arjesta sujuvaa. Ostoreskontra, kirjanpito ja budjetointi pelaavat kaikki yhteen, ja uusia rajapintoja on tulossa myös meidän omiin järjestelmiimme. Oleellista on, että ohjelmistoja myös kehitetään jatkuvasti, Holma sanoo.

Anne Holma kokee Accountorin ratkaisujen helpottavan arkea niin järjestelmien kuin tekijöidensä ansiosta. Hän kiittääkin osaavaa tiimiä, joka ottaa palautetta vastaan ja haluaa aktiivisesti kehittyä paremmaksi kumppaniksi.

- Accountorin palkanlaskija, kirjanpitäjä ja reskontranhoitaja pyörittävät päivittäistä taloushallintoa kanssamme. Olemme oppineet tuntemaan toistemme työtavat ja pitkäkestoisen yhdessä tekemisen myötä työt sujuvat tehokkaasti ja virheettä, Holma kertoo.

- Motivoituneet, meidät ja alamme tuntevat tekijät ovat todella arvokkaita kumppaneita.  

Accountorin asiakashuolenpidon käytänteet on otettu Krapissakin ilolla vastaan.

- Oman asiakasyhteyshenkilön kanssa on helppoa vaihtaa ajatuksia ja antaa palautetta. On hyvä, että jollain on kokonaisnäkemys tarpeistamme sekä siitä, mitkä tarjolla olevat palvelut voisivat entisestään helpottaa taloushallinnon rutiineja. Tämä on selkeä kehitysaskel; tuntuu, että asiakkaan tilannetta mietitään yksilöllisesti ja pyritään löytämään kaikin puolin sopivia ratkaisuja, Holma päättää.

Jätä yhteydenottopyyntö!

 
 
Tags
Finland
AHR
Pk-toimitusjohtaja
OSFI
Talous
Accountor Online
Kirjanpitopalvelut
Palkka
MaraPlan
Taloushallinto
Palkanlaskentapalvelut
Kulu- ja matkalaskut

Share