Hyppää pääsisältöön
Ennakkotilinpäätös

Ennakoi tuleva tilanne – tee ennakkotilinpäätös!

Ennakkotilinpäätöksestä on valtava apu yrityksen tulevaisuuden suunnittelussa, esimerkiksi veroasioiden osalta sekä seuraavan tilikauden budjetoinnissa.

Nämä yritykset hyötyvät erityisesti ennakkotilinpäätöksestä:
  • Yritykset, joiden toiminnassa on tapahtunut tai tapahtumassa olennaisia muutoksia
  • Yritykset, joiden oma pääoma on kriittinen tai menetetty

Huolimatta lukuisista eduista, vain harva yritys tekee ennakkotilinpäätöksen.

Ennakkotilinpäätös helpottaa myös varsinaisen tilinpäätöksen tekoa sekä seuraavan vuoden suunnittelua ja budjetointia. Käytännössä siinä valmistellaan varsinaisen tilinpäätöksen asiat etukäteen mahdollisimman pitkälle ja kerätään samalla liitetiedoissa sekä tase-erittelyissä tarvittavia tietoja. Näin yritys saa tiedot käyttöönsä hyvissä ajoin ennen tilikauden päättymistä.

Ennakkotilinpäätöksessä voi selvitä yrityksen talouden kannalta tärkeitä yksityiskohtia niin varhaisessa vaiheessa, että niihin ehditään vielä vaikuttaa tai puuttua tilikauden aikana. Tällöin ennakkotilinpäätöksen tekeminen voi jopa auttaa korjaamaan tulevan tilinpäätöksen tappiollisesta voitolliseksi. Lisäksi varsinaisen tilinpäätöksen teko nopeutuu, kun pääkirjanpito on valmiiksi ajan tasalla ja tilinpäätöksen vaatimat tiedot on jo pääosin kerätty.

Näin yrityksesi voi hyötyä ennakkotilinpäätöksestä

1. Tiedä toimenpiteitä vaativat asiat ajoissa

Jos yritys on esimerkiksi tehnyt tilikauden aikana tappiota ja oma pääoma on menetetty, siitä pitää tehdä merkintä kaupparekisteriin. Yrityksellä voi kuitenkin olla tiedossa isoja tuloeriä seuraavan tilikauden alkupuolella, jolloin tappiollisen tilinpäätöksen ja kaupparekisterimerkinnän voi välttää jatkamalla tilikautta enimmillään kuusi kuukautta eteenpäin. Tilikauden jatkamisesta pitää kuitenkin ilmoittaa kaupparekisteriin kaksi kuukautta ennen kuluvan tilikauden päättymistä.

Jos tällaiset asiat selviävät vasta varsinaisen tilinpäätöksen yhteydessä, on jo auttamatta myöhäistä tehdä mitään. Sama koskee tilikauden ennakkoverojen tarkistusta, jota esimerkiksi toiminimet tai henkilöyhtiöt eivät voi tehdä tilikauden päättymisen jälkeen.

Ennakkotilinpäätös-budjetointi-kirjanpito

2. Hanki pohja seuraavan tilikauden tulosbudjetille sekä kassa- ja rahoitusennusteille

Syys-lokakuussa tehty ennakkotilinpäätös luo loistavan pohjan seuraavan vuoden suunnittelulle ja budjetoinnille. Tämä on erityisen tärkeää yrityksille, joiden toiminnassa tai toimintaympäristössä on tapahtunut muutoksia, olipa kyse sitten yrityksen kasvusta, suurista investoinneista tai liiketoiminnan laskusuunnasta.

Isoja muutoksia kokenut yritys ei voi käyttää aiempien vuosien lukuja luotettavasti tulevan vuoden ennustamiseen. Sama pätee aloittaviin yrityksiin, joilla historiatietoja ei vielä ole.

3. Paranna yrityksesi taloushallinnon ennustettavuutta ja tee verosuunnittelua helpommin

Yritys voi ennakkotilinpäätöksen perusteella vaikuttaa tulokseensa ja oman pääomansa tilaan vielä tilikauden aikana. Verosuunnitteluun perustuvilla omilla toimenpiteillä voi tarvittaessa parantaa tai alentaa tilikauden tulosta esimerkiksi aikaistamalla tai siirtämällä toimituksia tai investointeja sekä kirjaamalla pienhankinnat, kuten tietokoneet ja käsityökalut, kertakuluina tuloslaskelmaan.

Kun oman pääoman tiedot ovat ajan tasalla, yrittäjän on myös helpompi harkita ajoissa, nostaako hän yrityksestä palkkaa vai osinkoa, sillä verottajalle kerran ilmoitettuja palkkatietoja ei voi enää jälkikäteen muuttaa.

4. Nopeuta tilinpäätöksen jälkeistä tilintarkastusta

Myös tilintarkastajat ovat ryhtyneet tarkastamaan ennakkotilinpäätöksiä. Tämä pienentää heidän työruuhkaansa ja nopeuttaa tilintarkastusta varsinaisen tilinpäätöksen jälkeen, kun suurin osa tilikauden asioista on jo aikaisemmin käyty läpi.

Ennakkotilinpäätöksen yhteydessä yritys voi myös sopia tilintarkastajan kanssa jo etukäteen muistakin varsinaisen tilinpäätöksen yksityiskohdista, mikä nopeuttaa tilintarkastusta entisestään.

Ennakkotilinpäätös-ennakkotilinpaatos-tilikausi-tilintarkastus-kirjanpito

Toimi ajoissa

Hyödyistään huolimatta ennakkotilinpäätöksen mahdollisuutta ei tunneta yrityksissä kovin hyvin.

Jos kuukausikirjanpito jaksotuksineen on ajan tasalla, ennakkotilinpäätöstä ei usein mielletä tarpeelliseksi. Se sekoitetaan helposti myös välitilinpäätökseen, joka on kuitenkin vain kuukausitason ja välitilinpäätöshetken tilanne. Ennakkotilinpäätös on huomattavasti tätä tarkempi ja kertoo koko tilikauden tulevan tilanteen.
 

Jos harkitset ennakkotilinpäätöksen tekemistä, ota asia puheeksi kirjanpitäjäsi kanssa vähintään kolme kuukautta ennen tilikauden päättymistä.
Mikäli tarvitset neuvoja ja apua, autamme mielellämme! Jätä meille yhteydenottopyyntö alta.
 

Asiantuntijamme

Tutustu palveluihimme

collaboration casual two women_1440x440.jpg

Pysy ajan tasalla talouden ja työelämän muutoksista!

Tarvitsetko apua yritystoiminnan haasteissa? Jätä meille yhteydenottopyyntö!

 
 

Share