Hyppää pääsisältöön

Mistä työntekijän palkan sivukulut muodostuvat?

Mistä työntekijän palkan sivukulut muodostuvat?

Entä miten niiden määrä voidaan arvioida?


Katso oheiselta Yrittäjän taloustärppi -videolta asiantuntijamme Kirsi Hanhelan vastaukset!

Mistä sivukulut muodostuvat?

Työntekijän palkan sivukulut muodostuvat työnantajan lakisääteisistä vakuutusmaksuista, joita ovat työeläkevakuutusmaksu, työttömyysvakuutusmaksutapaturmavakuutusmaksu ja sairausvakuutusmaksu. Lisäksi sivukulut saattavat sisältää työehtosopimuksesta riippuen eriä, jotka vaikuttavat palkan sivukulujen määrään. Tällaisia eriä ovat esimerkiksi ryhmähenkivakuutusmaksu ja lomaraha. Nämä erät tulee ottaa huomioon työntekijän sivukuluja laskiessa.

Onko olemassa kiinteää kerrointa työntekijän palkan sivukulujen arvioimiseen?

Työnantajan työntekijästä maksamien pakollisten sivukulujen määrä riippuu työntekijän iästä sekä yrityksen vuoden aikana kaikille työntekijöille maksettujen palkkojen kokonaismäärästä. Lakisääteisten sivukulujen keskimääräinen osuus vuonna 2021 on noin 19,74 %. Yksinään tämä ei kuitenkaan riitä arvioimaan todellisten sivukulujen määrää, sillä kertoimen päälle tulevat ei-lakisääteiset sivukulut, kuten lomarahat.

Työnantajan sivukulujen arvioimiseen käytettävät peruskertoimet vaihtelevat tilanteesta riippuen 1,3 ja 1,5 välillä. Kerroin 1,3 kattaa sivukulut ja lomarahan. Kerroin 1,5 taas on varman päälle laskettu kerroin, joka kattaa erikoisempiakin työsuhde-etuja, kuten sairaskuluvakuutuksen. Kertoimet eivät huomioi tehtäväkohtaisia työ- ja suojausvälineitä. Mikäli työntekijästä aiheutuviin sivukuluihin haluaa laskea myös tehtäväkohtaiset erityiskulut, tulee kerrointa kasvattaa.

Koonti:

  • Työnantajan sivukulut ovat keskimäärin 19,74 % palkasta
  • Työnantajan sairausvakuutusmaksu on 1,53 % palkasta
  • TyEL-maksu on keskimäärin 16,95 % palkasta
  • Työnantajan työttömyysvakuutusmaksu on 0,5 % palkasta, jos yrityksen maksamien palkkojen kokonaissumma on enintään 2 169 000 €/vuosi. Ylimenevältä osalta maksu on 1,9 % palkasta.
  • Tapaturmavakuutusmaksu on keskimäärin 0,7 % palkasta
  • Ryhmähenkivakuutusmaksu on keskimäärin 0,06 % palkasta (pakollinen, jos työehtosopimuksessa vaaditaan)
Työntekijän palkan sivukulut kerroin Yrittäjän taloustärppi

Palkkahallinnon palvelut kaikenkokoisille yrityksille

Sujuvalla palkkaprosessilla vähennät merkittävästi yrityksesi palkka-asioihin käytettyä aikaa ja parannat henkilöstökokemusta. Viemme palkanlaskentasi uudelle vuosikymmenelle etevillä digitaalisilla ratkaisuillamme, joilla saat yrityksellesi kustannussäästöjä. Autamme kaikenkokoisia yrityksiä aina yksityisiltä toimialoilta julkiseen sektoriin.

Sinua voisi kiinnostaa myös nämä aiheet

collaboration casual two women_1440x440.jpg

Pysy ajan tasalla talouden ja työelämän muutoksista!

Tarvitsetko apua yritystoiminnan haasteissa? Jätä yhteystietosi, niin olemme sinuun yhteydessä!

Jos alla oleva lomake ei näy, voit täyttää sen täällä.

Share