Hyppää pääsisältöön
Osaamisen kehittäminen strategia hr accountor

Osaamisen kehittäminen ja johtaminen ovat keskeinen osa strategian toteutumista

Monessa organisaatiossa on havahduttu osaajapulaan, eikä rekrytoimallakaan aina löydy oikeanlaista osaajaa. Pahimmassa tapauksessa tämä heijastuu asiakaspalvelun laatuun tai estää liiketoimintaa kasvamasta. Osaamisen systemaattinen johtaminen ja kehittäminen tulisikin olla kaikkien johtajien ja esihenkilöiden agendalla prioriteettilistan kärjessä.

Osaamiskeskustelu on osa vuosittaista kehityskeskustelua monessa organisaatiossa. Mutta mikäli tiimin vetäjä tai esihenkilö ei tiedä, millaista osaamista liiketoiminnossa tarvitaan seuraavien 1–3 vuoden aikana, on hänen vaikeaa käydä valmentavaa keskustelua ja ohjata henkilöitä tarvittavan osaamisen kehittämiseen. Monesti henkilön omat toiveet ja kiinnostuksen kohteen ohjaavat sitä, mistä osaamiskeskustelussa puhutaan tai millaisiin koulutus- tai kehittämisohjelmiin henkilöt osallistuvat. Tällöin riskinä on, että organisaation kehittämispanostukset hajaantuvat, eikä strategiaa tukevaa kriittisten osaamisten kehittämistä tapahdu riittävässä määrin muutoksen tai uuden osaamisen aikaansaamiseksi.

Kehittämisen lähtökohtana selkeä tavoite

Osaamisen johtamisen ja kehittämisen lähtökohtana on, että johdolla, esihenkilöillä ja HR:llä on yhteinen näkemys siitä, millaista osaamista eri liiketoiminnoissa ja rooleissa jatkossa tarvitaan ja miten sitä voidaan kehittää tai hankkia. Osaamiskeskusteluiden kautta yhteinen ymmärrys osaamistavoitteista ja kehittymismahdollisuuksista leviää koko organisaation tietoisuuteen. Osaamista ei voi mitata tai arvioida ellei ensin ole määritetty tavoitetila, joka on vertailukohtana osaamisarvioinneissa.

Tärkeintä on lähteä liikkeelle keskustelemalla tulevaisuudessa tarvittavista osaamisista ja miettimällä yhdessä, millä toimenpiteillä osaamista voidaan kehittää ja jakaa tiimeissä. Osaamiskeskusteluiden jälkeen on myös tärkeää koota tieto HR:lle ja johtoryhmälle siitä, mikä on organisaation osaamisen nykytilanne ja mitkä ovat isoimmat kehittämistarpeet.

osaamisen johtaminen ja kehittaminen keskeinen osa strategian toteutumisen

Miten sinun organisaatiossasi toteutetaan osaamisen johtamista ja kehittämistä?

Osaamisen johtaminen ja kehittäminen eivät ole vain HR:n asia, vaan siinä tarvitaan koko johtoryhmän ja kaikkien esihenkilöiden aktiivista panosta ja valmentavaa otetta.

Tarvitsetko asiantuntijan apua suunnittelemaan yhdessä kanssanne, miten osaamisen johtamista ja kehittämistä kannattaisi toteuttaa teidän organisaatiossanne? Ota yhteyttä meihin, me Accountorilla voimme auttaa sinua onnistumaan myös tässä asiassa!

Asiantuntijamme

collaboration casual two women_1440x440.jpg

Pysy ajan tasalla talouden ja työelämän muutoksista!

Voimmeko olla avuksi? Jätä yhteystietosi, niin olemme sinuun yhteydessä!

 
 

Share