Hyppää pääsisältöön

Toimitus- tai talousjohtaja, valtaavatko HR-tehtävät pöytäsi? On aika kutsua HR hätiin!

Yrityksen kasvaessa HR-käytännöt nousevat usein puheenaiheeksi

Accountorin konsultilla Anna Heiramolla on kokemusta kasvavien yritysten HR-toimintojen käynnistämisestä. Hän kuvailee tilannetta seuraavasti:
"Muutaman henkilön yrityksissä toimitusjohtaja pystyy vielä jotenkin hallitsemaan työsuhteisiin liittyviä asioita. Yrityksen ja työntekijämäärän kasvaessa tarve toimiville HR-prosesseille ja hyville HR-neuvoille kuitenkin kasvaa. Toimiva arki on tärkeä tekijä työssä viihtymisen kannalta erityisesti asiantuntijoille."

Tällöin yritykselläsi on muutamia vaihtoehtoja:
  • Voit delegoida HR-tehtävät jollekin nykyisistä työntekijöistäsi
  • Voit palkata uuden henkilön tekemään tehtävät
  • Voit ulkoistaa HR-tehtävät joustavasti interim-HR-konsultille

Jokin ratkaisu tilanteessa kannattaa tehdä, sillä HR-työt voivat huomaamatta haukata merkittävän osan toimitus- tai talousjohtajan työajasta.

ulkoistettu-hr-ulkoistus-ulkoistaminen-hr-tehtävät

Ulkoistettu ei ole ulkopuolinen

Eri vaihtoehtoja punnitessa pk-yrityksen toimitusjohtajaa voi mietityttää: voiko ulkoistettu HR todella toimia?

Ihmiset ovat asiantuntijayrityksen keskiössä, ja HR siten yksi keskeisimmistä funktioista. Monelle toimitusjohtajalle ajatus HR:n ulkoistamisesta saattaa tuntua vieraalta.

"Asiakkaiden kokemus on kuitenkin osoittanut, että ulkoistettu HR-konsultti voi toimia toimitusjohtajan luottohenkilönä liiketoimintaa edistävien käytäntöjen luomisessa. Konsultin kanssa voi myös olla helpompi keskustella mieltä askarruttavista asioista suoraan", Heiramo kertoo.

Perusprosesseista eteenpäin – hyvän työnantajamielikuvan perusteet muurataan pienistä asioista

Yritykset ovat erilaisia, mutta Heiramo tunnistaa HR:n kehittämisessä selkeän kehityskaaren. Mitä pienempi tai nuorempi yritys on, sitä enemmän apua tarvitaan henkilöstöprosessien luomisessa ja tehostamisessa.

"Aluksi selvitetään, missä mennään ja aloitetaan tärkeimmistä prosesseista: rekrytointi, työsuhteiden hallinta, työaika- ja lomakirjanpito yms. Lisäksi varmistetaan, että muut lakisääteiset asiat otetaan haltuun. Tämä on tärkeä pohja vastuulliselle toiminnalle."

Heiramo korostaa, että parhaista osaajista kilpailtaessa hyvän työnantajamielikuvan merkitys korostuu. Perusprosessien työstäminen ei välttämättä ole erityisen hohdokasta, mutta sitäkin tärkeämpää liiketoiminnan sujuvuuden kannalta. Toimitusjohtajan stressikertoimia vähentää tieto siitä, että työnantajan lakisääteisten vastuiden hoitamisessa ei ole puutteita.

Hieman suuremmissa organisaatioissa huomio kiinnittyy usein johtamisen kehittämiseen ja esihenkilötyön tasalaatuisuuden varmistamiseen. Asioiden etenemisessä voi olla tahmeutta tai työyhteisössä haasteita, mutta ongelman juurisyytä vaikea tunnistaa. Kokenut HR-konsultti tunnistaa, mistä kiikastaa, ja osaa suositella sopivia toimenpiteitä.

Ammattitaitoinen HR kykenee hoitamaan osa-aikaisesti jopa 150 henkilön yrityksen asiat

Konsultoinnin etuja sisäiseen HR:ään verrattuna ovat joustavuus ja monipuolinen tietotaito. Ulkoistetun HR-konsultin voi pyytää tekemään töitä juuri sen asian parissa, missä tarve on kriittisin, ja juuri siinä mittakaavassa, kuin on taloudellisesti järkeenkäypää. Näin hallinnollisia pullonkauloja saadaan tehokkaasti purettua. Ulkoistaminen on nopeampaa ja riskittömämpää kuin rekrytointi.

HR voi olla toimitusjohtajalle korvaamaton keskustelukumppani. Organisaatioissa ei välttämättä ole ketään, jonka puoleen kääntyä niissä moninaisissa ongelmissa, mitä toimitusjohtaja työssään kohtaa. Suhde hallitukseen voi puolestaan olla etäinen.

"Toimitusjohtajalle on usein pelastus, kun HR-konsultti auttaa hoitamaan hankalalta tuntuvat mutkikkaat työsuhdeasiat tyylikkäästi ja linjakkaasti. Konsultin kanssa voi myös jutella asioista, joita ei voi ehkä kenellekään muulle vielä avata. Tämän moni toimitusjohtaja kokee arvokkaana asiana", sanoo Heiramo.

Pienelle yritykselle puoli päivää HR-konsultin aikaa viikossa voi riittää pitkälle, mikä voi Heiramon mukaan tulla yllätyksenä monille yrittäjille ja toimitusjohtajille.

"Kokenut ja lukuisia eri yrityksiä nähnyt HR-konsultti tunnistaa tarvittavat tekemiset ja pääsee nopeasti käsiksi tehtäviin. Accountorin konsultilla on myös tukenaan laaja muiden HR-ammattilaisten joukko, jolta voi saada nopeasti näkemyksiä ja mielipiteitä asiaan kuin asiaan."

Heiramo tunnistaa ulkoistetussa HR:ssä monia hyviä puolia. Toimiminen erilaisten yritysten kanssa tuo perspektiiviä ja ymmärrystä toimivista käytännöistä. Tilanteita voi havainnoida puolueettomalta maaperältä, hieman erillään organisaation hierarkiasta.

"Konsulttina on usein myös helpompi huomata kulttuuriin ja toimintatapoihin liittyviä ilmiöitä, kun katsoo asioita tuorein silmin. HR-konsultti voi kokemuksensa avulla rohkeasti puuttua myös vaikeisiin asioihin."

Yrityksen arkea voidaan myös sujuvoittaa merkittävästi helposti käyttöönotettavalla HR Flow -palvelullamme, joka on suunniteltu nimenomaan pienten ja keskisuurten yritysten tarpeisiin. Palveluun kuuluu tehokkuutta ja läpinäkyvyyttä tuovat digitaaliset työkalut sekä rautainen HR- ja palkkaosaaminen palveluna. Järjestelmä ohjaa esihenkilöiden tekemistä ja kerää kaiken tarvittavan henkilöstödatan yhteen helposti saavutettavaan paikkaan. Toimitusjohtajan ei tarvitse miettiä HR-prosesseja, kun HR-ammattilaisemme ovat suunnitelleet ne toimiviksi.

Viisi syytä ulkoistaa HR-tehtävät

  1. Ripeys. Ulkoistamalla HR-tehtävät, sinun ei tarvitse käynnistää rekryprosessia. Saat avun nopeasti (ja apu itsessään on nopeaa).
  2. Monipuolisuus. Mistä tiedät, minkälaisen osaajan tarvitset? Etsimme juuri sopivan osaajan tarpeisiisi.
  3. Parhaat käytännöt. Konsulttimme näkee maailmaa yhden yrityksen ulkopuolelta ja osaa suositella sinulle parhaita käytäntöjä.
  4. Skaalautuvuus. Kasvoivatko HR-työt? Ei ongelmaa. Voit ostaa konsultiltamme helposti lisää aikaa, jotta HR:stä ei tule pullonkaula kasvulle.
  5. Riskittömyys. Tilanteet muuttuvat ja joskus avun tarve pienenee. Konsulttimme kanssa sopimus joustaa myös alaspäin, mikäli tilanne niin edellyttää.
5 syytä ulkoistaa HR-tehtävät

Asiantuntijamme

Sinua voisi kiinnostaa myös

Onko asia ajankohtainen? Jätä yhteydenottopyyntö, niin olemme sinuun pian yhteydessä!

 
 
collaboration casual two women_1440x440.jpg

Pysy ajan tasalla talouden ja työelämän muutoksista!

Share