Hyppää pääsisältöön
Business Finlandin toimisto Ruoholahdessa

Business Finlandille vuosi 2021 on yritysten rinnalla kulkemista – sujuvan arjen siivittämänä

Business Finland on suomalainen julkinen toimija, joka tarjoaa innovaatiorahoitusta ja kansainvälistymispalveluita sekä edistää matkailua ja investointeja Suomeen. Organisaatiossa työskentelee 650 asiantuntijaa 40 toimipisteessä maailmalla ja 16 toimipaikassa Suomessa. Yhteiskunnallisesti tärkeän organisaation sujuva arki on varmistettu Accountorin interim-HR-konsultointipalvelun avulla.

Monessa työryhmässä pohditaan parhaillaan miten Suomi nostetaan koronakuopasta uudelleen ylös. ”Korona on laittanut monet yrittäjät innovoimaan uusia liiketoimintamalleja ja tapoja toteuttaa työtään. Meidän tehtävämme Business Finlandissa on auttaa yrityksiä pääsemään takaisin markkinoille ja miettiä liiketoimintaa uudelleen vienninedistämisen näkökulmasta ja tukea innovaatioiden kehittämistä”, Business Finlandin henkilöstöjohtaja Laura Ylä-Sulkava kuvailee. "Sitä työtä teemme yhdessä yritysten kanssa juuri nyt ja juuri sitä varten olemme olemassa”, hän summaa Business Finlandin ydintehtävän suomalaisessa yhteiskunnassa poikkeuksellisina aikoina.

Kokenut henkilöstöjohtaja haluaa heti haastattelun alkuun lähettää rohkaisevan viestin korona-ajan yrityspäättäjille: ”Vaikka tilanne on haastava, pidetään ajatusmaailma joustavana ja mieli avoimena. Ratkaisu löytyy aina.”

Laura Ylä-Sulkava työskentelee Business Finlandin henkilöstöjohtajana

Laura Ylä-Sulkava aloitti nykyisessä tehtävässään Business Finlandin henkilöstöjohtajana tammikuun alussa 2018. Tuolloin kansainvälistymis-, investointi- ja matkailunedistämispalveluita tarjoava Finpro ja innovaatiorahoitusta tarjoava Tekes yhdistyivät uudeksi toimijaksi, nykyiseksi Business Finlandiksi.

Olen ollut koko ikäni HR-puolella töissä ja siellä sydämeni edelleen on”, Ylä-Sulkava kertoo omasta taustastaan henkilöstötyön parissa. Kokenut henkilöstöjohtaja oli ennen nykyistä tehtäväänsä työskennellyt muun muassa edellä mainitussa Tekesissä ja teknologiayritys Tiedolla. 

Yhteistyön ensiaskeleet otettiin organisaatiomuutoksen yhteydessä

Kahden organisaation yhdistämiseen liittyvän organisaatiomuutoksen yhteydessä toteutettiin HR-järjestelmäuudistus, joten uuden organisaation tuoreen henkilöstöjohtajan kalenteri alkoi täyttyä nopeasti.

Business Finlandin toimisto Ruoholahdessa

Kun teimme Finpron ja Tekesin integraatiota ja rakensimme samalla uutta HR-järjestelmää, oli työkuorma iso ja haastava. Tarvitsimme hektiseen tilanteeseen apua purkamaan työkuormaa ja paikkaamaan henkilövaihdoksia”, Ylä-Sulkava kuvailee Business Finlandin ja Accountorin yhteistyön käynnistymistä.

Meillä oli selkeä tavoite saada ammattilainen taloon nopeasti. Hänen avullaan lopulta mahdollistui myös pysyvän henkilön rekrytointi ja perehdytys. Tämä oli meidän ensimmäinen yhteistyöprojektimme”, Laura Ylä-Sulkava summaa yhteistyön alkua.

Kun korona iski Suomeen, kokenut henkilöstöjohtaja tiesi tarvitsevansa apukäsiä

Kun koronan aiheuttama tumma pilvi laskeutui Suomen ylle, päätti eduskunta jakaa Business Finlandin kautta lisärahoitusta ahdingossa oleville yrityksille. Samalla tämä tarkoitti Business Finlandille 50 uuden henkilön palkkaamista. ”Kun korona tuli, menivät monet suunnitelmat uusiksi”, toteaa Ylä-Sulkava. Osaavan henkilöstön löytäminen vaativalla aikataululla edellytti ripeän toiminnan lisäksi myös luovuutta: ”Tilanne oli poikkeuksellinen. Aloimme haalia henkilökuntaa eläkkeelle jääneistä työntekijöistämme, opiskelijoista ja harjoittelijoista”, henkilöstöjohtaja Ylä-Sulkava kuvailee vuoden 2020 yllättäviä käänteitä.

Pelkkä työvoiman rekrytointi ei riittänyt, uudet työntekijät piti myös perehdyttää tehtäviinsä. Kokenut henkilöstöjohtaja päätti ottaa yhteyttä Accountoriin: ”Työntekijöiden sisääntuloprosessi vaati valtavasti meiltä työtä ja tässä kohtaa Accountorin kanssa aloitettiin seuraava yhteistyöprojekti, joka jatkuu vielä vuoden 2021 puolellakin.”

Accountorin HR-asiantuntija Petra Nurminen aloitti nopealla aikataululla Business Finlandin HR-koordinaattorin tehtävässä. Business Finlandin ihmiset, toimintaympäristö ja kulttuuri olivat hänelle tuttuja jo aiemmista yhteistyöprojekteista. ”Meillä kävi hyvä tuuri, että sama henkilö oli käytettävissä tässä yllättävässä ja nopeasti muuttuneessa tilanteessa”, kiittelee henkilöstöjohtaja Ylä-Sulkava ja kehuu: ”Petran tuoma arvo Business Finlandille on ollut valtava. Hän tuntee organisaation, tiimin ja on ollut itse kehittämässä käytössä olevaa HR-järjestelmää. Parhaimmillaan arvo kiteytyy juuri tässä. Kun maailma ympärillä on muutoksessa, luo tuttu yhteistyökumppani rauhaa muutoksessa.”

Perehdytys uusille henkilöille työtehtäviin tapahtui näin etäaikaan Teamsin välityksellä. Ihmiset näkivät toisiaan fyysisesti vasta läksiäiskahveilla elokuussa. Se, että koko sisääntuloprosessi oli näin nopealla aikataululla edes mahdollinen, vaati paljon työtä. Ja siinä Accountor on ollut iso apu. Saatiin nopeasti, isolla volyymilla ja uusilla työtavoilla paljon aikaan, silloin kun yhteiskunnassa oli hätä suurimmillaan”, Business Finlandin henkilöstöjohtaja Laura Ylä-Sulkava summaa onnistunutta yhteistyötä.

Haluatko kuulla tästä asiakasreferenssistämme tarkemmin? Ota yhteyttä!

Tags
Finland
Pk-toimitusjohtaja
OSFI
HR

Share